• Jari Leppä vaati hoitorästejä kuriin Metsäpäivien avauksessa

    "Hoitorästien poistoon on löydettävä uusia toimintatapoja ja kannustimia."
    Jari Lepän mukaan hoitorästit uhkaavat biotalouden perustaa.
    Jari Lepän mukaan hoitorästit uhkaavat biotalouden perustaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä
    9.11.201713:50
    Jarmo Palokallio

    Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) painotti, että metsien käyttö ei ole ongelma vaan ratkaisu. Hänen mukaansa se näkyy esimerkiksi siinä, että Suomen talouden uusi kasvu pohjaa vahvasti metsään.

    "Kaikki alat kokevat välillä ala- ja ylämäkiä. Kuinka moni arvioi 7 vuotta sitten, että metsäpäiviä vietetään tällaisissa tunnelmissa?" Leppä kysyi Metsäpäivien avauksessa Helsingissä tänään torstaina.

    Vain muutama käsi nousi pystyyn suuressa salissa.

    "Talouden nousun pohja löytyy metsästä. Myös hallitus haluaa vahvasti alleviivata sitä. Haluamme siirtyä seuraavaan talouden vaiheeseen, joka ei ole enää fossiilitaloutta."

    "Metsä on kaikella tavalla mitattuna Suomen vahvuus. Metsäalan investoinneilla on suuri vaikutus siihen, että myös muilla aloilla on alettu uskaltaa ajatella isosti."

    Lepän mukaan metsäala elää parhaillaan vahvaa nousua. Se ei silti riitä. Pitää myös muistaa uudistua, sillä moni muu hakee samaa. Vain uudistumalla Suomi pysyy bio- ja kiertotalouden kärkimaana.

    Metsänomistajilla on biotaloudessa vahva rooli.

    "Metsäomistajat ovat antaneet vesurin heilua ja raivaussahan soida. Se on luonut pohjan, minkä päälle voidaan rakentaa kasvua ja uusia innovaatioita."

    Metsien hoidon osalta tilanne ei valitettavasti ole tavoitteiden mukainen. Trendi vie väärään suuntaan.

    "Hoitorästit on saatava paremmalle mallille. On löydettävä uusia toimintatapoja ja kannusteita, että saavutamme tavoitteet, jotka ovat kiinni metsien kasvusta."

    Artikkelin aiheet
    Jari Leppä
    Metsäpäivät
    metsänhoito
    biotalous
    Suomen talous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua