• Pyydä ja päästä -kalastus on marginaalista

    Metsä
    12.7.201912:01
    Sari Penttinen

    Catch and release tai catch and eat, eli pyydä ja päästä tai pyydä ja syö, se on joko tai.

    Mutta onko sen pakko olla niin mustavalkoista? Ei tietenkään. Turhan vähälle huomiolle jää valikoiva kalastus ja sen edistäminen.

    Valikoivan kalastuksen ideana on ottaa ruokakalaa valikoiden joko sääntöjen velvoittamana tai vapaaehtoisesti. Eli liian pienet tai suuret vapautetaan, samoin kuin muuten rauhoitetut tai uhanalaiset kalat.

    Pyydä ja päästä kalastuksessa kalastaja ei valikoi, vaan hän on päättänyt vapauttaa kaikki saaliiksi saamansa kalat. Kaikki kalat vapauttavia kalastajia on marginaalinen joukko. Tämä ei ole mutua, vaan suomalaisille kalastusmatkailijoille suunnatun kyselyn mukaan noin joka kymmenes kalastaja on määritelmän mukainen pyydä ja päästä -kalastaja. Kysely oli osa Itä-Suomen yliopistossa kesän alussa tarkastettua pro gradu -tutkielmaa.

    Huomionarvoisinta ei ole tutkielman tuottama tieto pyydä ja päästä -kalastajien määrän marginaalisuudesta. Huomionarvoista on, että samaan kyselyyn vastanneista kalastajista lähes kaksi kolmesta ilmoitti harrastavansa valikoivaa kalastusta.

    Pyydä ja päästä -kalastusta morkkaavat mielipiteet antavat usein rivien välistä ymmärtää, että morkkaajat eivät kaloja kiusaa ja vapauttele. Näin toimiessaan he eivät toimi, kuten laki velvoittaa, eli alamittaiset, rauhoitetut ja uhanalaiset on vapautettava. Verkkopyynti on asia erikseen, sillä verkkohan ei valikoi.

    Pro gradu -tutkielman kyselyyn vastanneista yli 80 prosenttia oli sitä mieltä, että vapautetuilla kaloilla on positiivisia vaikutuksia vesistön luontaisille kalakannoille. He kokivat, että pitkällä aikavälillä he hyötyvät kalojen vapauttamisesta.

    Vain vajaa kymmenes vastaajista ajatteli, että suurin osa takaisin päästetyistä kaloista kuolee erilaisiin vapauttamisesta johtuviin komplikaatioihin.

    Kyselyn tietojen perusteella vapaaehtoiselle valikoivalle kalastukselle on olemassa erinomainen maaperä kasvaa, pyydä ja päästä on äärimmäisyys.

    Ajatus kaikkien saaliiksi saatujen kalojen vapauttamisesta tuntuu varmasti älyttömältä sellaisen ihmisen päässä, joka on kasvanut siihen ajatukseen, että kalastetaan ruuaksi ja tarpeeseen.

    Mutta on lyhytnäköistä, vaikka inhimillistä tyrmätä kaikki omista lähtökohdista erilaiset tavat tehdä asioita. Se tyrmäys voi estää harrastuksen tai elinkeinon jatkuvuuden tulevaisuudessa.

    Artikkelin aiheet
    kalastus
    pyydä ja päästä
    valikoiva kalastus
    kalastajat
    kestävä kalastus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle