• Upea video: Näin pelastuslaitos saa hirven sahaamalla ylös jäistä Paltamossa – "Ihmeen terhakkaasti se lähti"

    Ylipalomies Pertti Kemppainen kertoo, kuinka pelastus eteni.
    Kun pelastussuunnitelma saatiin tehtyä, hirvihanke edistyi reippaasti. Hirvikään ei moottorisahan pärinää vierastanut.
    Kun pelastussuunnitelma saatiin tehtyä, hirvihanke edistyi reippaasti. Hirvikään ei moottorisahan pärinää vierastanut. Kuva: Kuvankaappaus Kainuun pelastuslaitoksen Facebook-sivuilta
    Metsä
    17.12.201815:45
    Terhi Pape-Mustonen

    Kainuun pelastuslaitos sai eilen sunnuntaina yhden aikaan tiedon hirvestä, joka oli uponnut jäihin Vaalassa, Manamansalon Kaivannossa. Pelastusyksikkö oli paikalla noin puolessa tunnissa.

    Pelastuslaitoksen Facebookiin lataamalta videolta nähdään, kuinka pelastajat sahaavat hirvelle reitin rantaan. Pelastukseen kului aikaa noin puoli tuntia ja hirvi oli avannosta noustessaan virkeässä kunnossa.

    "Tässä päästiin hyvin sahaamaan reitti, koska tulimme samalta suunnalta kuin hirvi. Se on kuitenkin ihmistä paljon painavampi, joten tiesimme, että jää kestää meidät", Paltamon ylipalomies Pertti Kemppainen kertoo.

    "Joskus yritetään nostaa eläin jäästä, nyt tehtiin tällä tavalla. Railo onnistui hyvin."

    Kemppainen kertoo yllättyneensä hirven hyväkuntoisuudesta hieman.

    "Se kestää hyvin kylmyyttä esimerkiksi hevosiin verrattuna, rasvakerros ja turkki ovat parempia. Ihmeen terhakkaasti se lähti. Pelastusta oli mielenkiintoista seurata: vaikka ihmisiä pörräsi ja moottorisahoilla sahattiin, hirvi tuli koko ajan lähemmäs rantaa."

    Kun ranta madaltui, hirvi pääsi ponnistamaan pohjasta vauhtia ja hyppäsi jäälle.,

    "Siinä kohtaa saa olla varovainen. Alta on mentävä, ei tällainen eläin mitään tottele", Kemppainen kuvailee.

    Paikassa on Kemppaisen mukaan ehkä jonkinlainen virtaus, mutta ei erityisen vahva. Jäillä ei hänen mukaansa ole Kainuussa vielä hirveästi liikuttu.

    Video Facebookissa

    Artikkelin aiheet
    hirvipelastus
    Paltamo
    Kainuun pelastuslaitos
    Pertti Kemppainen
    videot
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle