• Metsäopiskelijoiden palikkatesti on tällainen – testaa, pääsisitkö sinä läpi!

    Helsingin yliopistolla järjestetään vuosittain kurssi, jolla opetellaan tunnistamaan puulajeja palikoista. MT teki kurssin kokeesta helpotetun monivalintaversion.
    Juha Rikala ojentaa palikkatenttiin tulevalle opiskelijalle laatikon, jossa on 11 erilaista palikkaa.
    Juha Rikala ojentaa palikkatenttiin tulevalle opiskelijalle laatikon, jossa on 11 erilaista palikkaa. Kuva: Päivi Sivonen
    Metsä
    28.1.201908:00
    Heli Virtanen

    Metsäalaa voi opiskella yliopistotasolla Helsingissä ja Joensuussa. Vaikka tutkinto on akateeminen, siihen kuuluu paljon käytännönläheisiä kursseja. Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeisen kesän opiskelijat viettävät kenttäkursseilla, joilla esimerkiksi istutetaan taimia ja raivataan taimikkoa.

    Helsingin yliopistossa opintojen loppuvaiheessa eli maisterivaiheessa tarjolla on kurssi, jolla tutustutaan puuaineen rakenteeseen ja eri puulajien tunnistamiseen. Kurssi on pakollinen puuteknologiaan erikoistuville.

    "Ajattelen kuitenkin, että kurssin sisältö on perustietoa, josta jokaisen metsätieteilijän olisi hyvä olla perillä", kurssista vastaava yliopistonlehtori Juha Rikala Helsingin yliopistosta sanoo.

    Yliopisto-opetuksen resursseja on vähennetty, joten kurssien turhaa päällekkäisyyttä on pyritty karsimaan. Nykyään kurssi on yhteinen bio- ja ympäristötieteiden opiskelijoiden kanssa. Aikaisemmin molemmilla oli erilliset, suunnilleen samansisältöiset kurssit.

    Puulajeja tunnistetaan kurssilla mikroskooppisista ja makroskooppisista näytteistä. Ensimmäisillä tarkoitetaan ohuen ohuita puuleikkeitä, joita tarkastellaan mikroskoopin alla. Makroskooppiset näytteet ovat kämmenen kokoisia puupalikoita.

    Opeteltavia palikoita on 31: kotimaisia ja ulkomaisia puulajeja sekä niiden erikoismuotoja, kuten visakoivua ja mukuramäntyä.

    Opiskelija saa valita, tenttiikö palikat suomeksi, ruotsiksi, englanniksi vaiko tieteellisin nimin. Puulajin määrityksen lisäksi pitää perustella, mistä rakenteellisista piirteistä puulajin tunnisti. Pelkkä väri tai kappaleen paino eivät ole yksiselitteisiä tuntomerkkejä, koska ne voivat vaihdella samalla puulajilla.

    "Esimerkiksi tammen kohdalla on pystyttävä erottamaan, että se on kehäputkiloinen ja että sen suuret ydinsäteet näkyvät paljain silmin", Rikala kertoo.

    Palikkatentin lisäksi kurssiin kuuluu tavanomainen lopputentti, jossa vastataan erilaisiin puun rakennetta koskeviin kysymyksiin.

    Artikkelin aiheet
    metsaopiskelu
    puulajit
    Helsingin yliopisto
    opetus
    puuteknologia
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio