• Norjalainen Elopak myy Venäjän liiketoimintansa paikalliselle johdolle

    Yhtiö teki jo maaliskuussa päätöksen keskeyttää toimintansa Venäjällä.
    Venäjän liiketoiminnan myynti ei aiheuta Elopakille merkittäviä taloudellisia voittoja tai tappioita, yhtiö kertoo.
    Venäjän liiketoiminnan myynti ei aiheuta Elopakille merkittäviä taloudellisia voittoja tai tappioita, yhtiö kertoo. Kuva: Elopak
    Metsä|Metsäteollisuus
    21.7.202214:30
    Juha Kaihlanen

    Norjalainen kartonkipakkausten valmistaja Elopak myy Venäjän liiketoimintansa paikalliselle johdolle, yhtiö kertoo verkkosivuillaan.

    Elopak teki jo maaliskuussa päätöksen keskeyttää toimintansa Venäjällä, koska Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan.

    Nyt neuvottelut kaikkien JSC Elopakin osakkeiden myynnistä on saatu päätökseen. Uusien omistajien alaisuudessa liiketoiminta toimii itsenäisesti Venäjällä. Elopak sen sijaan jatkaa pidättäytymistä Venäjän liiketoiminnasta, yhtiö kertoo.

    Kaupan ei odoteta vaikuttavan Elopakin liiketoimintaan Venäjän ulkopuolella, eikä kaupasta ole koitumassa yhtiön mukaan merkittäviä taloudellisia voittoja tai tappioita.

    Kaupan toteutuminen edellyttää Elopakin mukaan vielä Venäjän ulkomaisten investointien valvontakomission hyväksyntää.

    Koko Elopakin liikevaihto oli viime vuonna 940 miljoonaa euroa ja liiketulos 54 miljoonaa eli 5,8 prosenttia liikevaihdosta.

    Lue lisää:

    Ponsse on myynyt tytäryhtiönsä Venäjällä – ostajana paikallinen jälleenmyyjä

    Stora Enso myi Venäjällä kolme aaltopahvipakkaustehdastaan

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa