• Merihanhen ja kanadanhanhen peltometsästys alkaa 10. elokuuta – tavoitteena viljelyvahinkojen ehkäisy

    Kanadanhanhea voi metsästää koko maassa, merihanhea vain rannikkoalueilla.
    Ensimmäiset kanadanhanhet tuotiin Suomeen 1964.
    Ensimmäiset kanadanhanhet tuotiin Suomeen 1964.  Kuva: Pixabay
    Metsä|Erä
    9.8.202611:00
    Eija Vallinheimo

    Merihanhen ja kanadanhanhen metsästys alkaa pelloilla maanantaina 10. elokuuta. Aikaistetulla peltometsästyksellä pyritään vähentämään hanhiparvien aiheuttamia viljelyvahinkoja ja hyödyntämään samalla kestävästi hyödynnettävää riistavaraa.

    ”Hanhien peltometsästyksellä pyritään kohdistamaan metsästyspaine alueille, joilla linnut aiheuttavat vahinkoja, kuten sadonkorjuuta odottaville viljelymaille. Tavoitteena ei ole hanhikannan heikentäminen, vaan elinvoimaisen kannan hallittu ohjaaminen pois herkiltä alueilta”, erikoissuunnittelija Marko Svensberg Suomen riistakeskuksesta sanoo.

    Kanadanhanhen peltometsästys on sallittu 10.–20.8. klo 12 asti koko Suomessa samoilla edellytyksillä kuin merihanhella: metsästys sallitaan ainoastaan satoa tuottavilla viljelyksillä, ja tukikelpoiset riistalaitumet sekä pienialaiset riistapellot ovat poissuljettuja. Kanadanhanhen kannat ovat runsaat ja kestävät hyvin metsästystä.

    Merihanhen metsästys ajanjaksolla 10.8.–20.8. kello 12 asti on sallittu vain rannikkoalueen pelloilla, joiden tarkoitus on tuottaa satoa myytäväksi tai kotieläinten rehuksi. Sisämaassa se on rauhoitettu. Tukikelpoisia riistalaitumia ja pienialaisia riistapeltojen kaltaisia peltoja ei saa hyödyntää metsästyksessä. Myös ravintohoukuttimen käyttö on kielletty.

    Merihanhien metsästyksessä on voimassa metsästäjäkohtainen kiintiö, enintään kaksi merihanhea vuorokaudessa. Nämä säännökset ovat voimassa koko metsästyskauden ajan 31.12. asti.

    Rajoitetulla metsästyksellä tasapainotellaan kannan leviämisen tukemisen ja maatalousvahinkojen ehkäisyn välillä.

    Sekä meri- että kanadanhanhen metsästys vesialueilla alkaa vesilintujen yleisen metsästyskauden mukaisesti 20.8. klo 12.

    Riistakeskus muistuttaa tiedotteessa, että metsästäjien on tärkeää ylläpitää hanhilajien tunnistustaitojaan, sillä saalislajien joukossa voi liikkua myös rauhoitettuja hanhilajeja. Metsästäjän tulee aina olla varma ampumastaan lajista.

    Lisää aiheesta
    • Kanadanhanhen kannat ovat runsaat ja kestävät hyvin metsästystä.

      Erä | Merihanhen ja kanadanhanhen peltometsästys alkaa 10. elokuuta – merihanhen metsästys on tasapainoilua sisämaahan leviämisen ja vahinkojen estämisen kanssa

    Artikkelin aiheet
    metsästys
    merihanhi
    kanadanhanhi
    viljelyvahinko
    Suomen riistakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle