• Kuuluuko rannalla porsasmaista kiljuntaa tai outoa mylvintää? Tästä saattaa olla kyse

    Parkuminen, kiljuminen tai jopa mylvintä kuvailevat hyvin härkälinnun ääntä, sillä lintu on hyvinkin nimensä veroinen.
    Kesämökkirauhan voivat rikkoa myös järveltä kuuluvat omituiset äänet.
    Kesämökkirauhan voivat rikkoa myös järveltä kuuluvat omituiset äänet. Kuva: Tuomo Kesäläinen
    Metsä|Luonto
    8.7.202315:45
    Eija Vallinheimo

    Härkälinnun ääni ovat monelle varmasti tuttu, sillä härkälinnun alkukantainen ääni on sellainen, että se jää varmasti mieleen.

    Kovaääninen vieras saattaa jopa harmittaa mökkirannassa, sillä linnun ääni muistuttaa porsaan pahimmillaan teurastettavan porsaan kiljuntaa tai härkämäistä mylvintää. Härkälintu onkin saanut nimensä juuri mölinänsä takia.

    Härkälintupariskunta kuvattuna poikasen kanssa Hirvijärvellä.
    Härkälintupariskunta kuvattuna poikasen kanssa Hirvijärvellä. Kuva: Markku Vuorikari

    Ääni on sellainen, että lintua tuntemattomalle ei aina tule mieleen, että ääni voisi lähteä hieman silkkiuikkua muistuttavasta kauniista linnusta. Härkälintu on silkkiuikkua hiukan tummempi, pienempi ja lyhyempikaulaisempi, mutta muutoin lintu on melko samannäköinen.

    Härkälintuja tavataan lähes koko Suomessa, mutta eniten ruostekauloja on Järvi-Suomen alueella.

    "Edellisessä lintuatlaksessa parimääräksi arvioitiin 6 000–8 000, eikä siihen sittemmin ole tullut suuria muutoksia", kertoo Birdlife Suomen lintuvesiasiantuntija Heikki Helle.

    Härkälinnun ääninäytteen voi kuunnella vaikkapa Luontoportin sivuilta.

    Lisää aiheesta
    • Laitilalainen Helmi Salminen (edessä) saapui Puurijärven Kärjenkallion lintutorniin ihailemaan maisemia ja lintujen runsautta Punkalaitumelta, jossa hän oli viettämässä vapaapäivää isoäitinsä Anni Kallioisen luona.

      Puurijärvi on Etelä-Suomen paras lintujärvi, sanoo asiantuntija – alueella viihtyvät härkälintu, kaulushaikara ja ruskosuohaukka

    • Sorsanpoikueiden ikäluokituksessa esimerkkilaji on telkkä. Ikää arvioidaan höyhenien ja ruumiinmuodon perusteella.

      Erä | Vapaaehtoiset porhaltavat taas heinäkuussa vesille laskemaan sorsanpoikia

      Tilaajalle
    • Tämän kunnostuksen kustannuksista 60 prosenttia tulee Sotka-hankkeelta. Hanke kattaa suunnittelu- ja työnjohtokulut.

      Vähäjärvi palautuu lintujärveksi kaivinkoneen avulla – vielä 1980-luvulla arvokas lintuvesi on nyt autio

    Artikkelin aiheet
    härkälintu
    linnut
    äänet
    Suomi
    Järvi-Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua