• Pientalojen myynti jarrutteli huipulta, mutta jatkuu vielä vuotta 2020 edellä – asunnon ostoaikeet romahtivat Itä-ja Pohjois-Suomessa

    Uusien omakotitalojen kysynnän ylläpitämiseksi tarvittaisiin nyt hyviä talousuutisia, sanoo Pientaloteollisuus PTT ry:n toimitusjohtaja Kimmo Rautiainen.
    Uusien pientalojen toimitusmäärät ovat nyt huipussaan. Talojen myynti sen sijaan ovat lähteneet laskuun.
    Uusien pientalojen toimitusmäärät ovat nyt huipussaan. Talojen myynti sen sijaan ovat lähteneet laskuun. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Metsä|Rakentaminen
    23.8.202211:31
    Henrik Hohteri

    Pientaloteollisuuden jäsenyritykset myivät huhti-kesäkuussa 820 uutta omakoti- tai paritaloa, kertoo Pientaloteollisuus PTT ry.

    Se on 46 prosenttia vähemmän verrattuna viime vuoden ennätykselliseen toiseen neljännekseen. Vuoden 2020 huhti-kesäkuuhun myynti oli 60 taloa ja kahdeksan prosenttia edellä.

    Koko alkuvuosi mukaan lukien PTT:n jäsenyritysten talojen myyntimäärä on 29 prosenttia jäljessä viime vuodesta ja saman verran edellä vuotta 2020. PTT:n arvion mukaan tänä vuonna Suomessa aloitetaan noin 8 500 uuden omakoti- ja paritalon rakentaminen, eli noin 500 edellisvuotta enemmän. Järjestö edustaa yli puolta valmistaloteollisuudesta.

    ”Venäjän hyökkäyssota, inflaatio ja viitekorkojen nousu vaikuttavat kuluttajien luottamukseen”, toteaa Pientaloteollisuus ry:n toimitusjohtaja Kimmo Rautiainen.

    Kaikkien myönnettyjen rakennuslupien liukuvaa vuosisummaa kuvaava tilasto sukelsi toukokuussa alimmilleen yli viiteen vuoteen, alle 40 miljoonaan kuutiometriin. Koko rakennusalaan verrattuna pientalojen tekijöiden lähitulevaisuus näyttää kohtuullisen hyvältä.

    ”Kyllä toinen neljännes oli heikko meillekin. Mutta omakotitalojen kauppa menee vähän eri logiikalla kuin sijoittajavetoinen ja isojen rakennusliikkeiden tuotanto. Se näkyi koronavuonna 2020. Suuria hankkeita laitettiin jäihin, mutta omakotirakentaminen lähti nousuun”, Rautiainen kertoo.

    Talovalmistajille viimeiset pari vuotta ovat olleet melkoista vuoristorataa. Koronapandemia lamautti talouden hetkeksi, mutta sitten omakotitaloja alettiin rakentaa enemmän kuin vuosiin.

    Se ei silti tuonut yrityksille ennätystuloksia, koska maailmanlaajuinen rakentamis- ja remonttibuumi nosti rakennustarvikkeiden hinnat nopeasti pilviin. Kiinteällä hinnalla sovitut talokaupat saattoivat kääntyä myyjille tappiollisiksi.

    Joillekin yrityksille hintojen nousu on koitunut kohtalokkaaksi. Elokuussa kontiolahtelainen Aatelitalo Oy hakeutui konkurssiin ja Oulun seudulla toimiva Saagatalot ilmoitti lopettavansa pientaloliiketoimintansa. Kumpikaan ei ole Pientaloteollisuus ry:n jäsen.

    ”Hyvän taloudellisen tuloksen tekeminen on tosi haasteellista, vaikka taloja rakennetaan enemmän kuin 10 vuoteen. Erot yritysten välillä ovat isoja. On kyllä niitäkin, jotka onnistuvat tekemään erinomaisen tuloksen.”

    Nyt rakennusmateriaalien hintapaineet ovat hellittäneet, Rautiainen sanoo. Talojen hyvän kysynnän jatkuminen on kuitenkin epävarmaa.

    Kuluttajien luottamusindeksi romahti Tilastokeskuksen mukaan heinäkuussa alimmilleen mittaushistorian aikana. Myös asuntojen ostoaikeet ovat laskeneet.

    Itä- ja Pohjois-Suomessa oman asunnon hankinta-aikeet ovat suorastaan romahtaneet, kun taas Etelä- ja Länsi-Suomessa lasku on vain lievää.

    Kaikesta huolimatta Rautiainen uskoo, että talvella tehty ennuste 8500 pientalon aloituksesta Suomessa tänä vuonna pitää. Omakotiasuminen on edelleen monien haaveissa. Lisääntyneet etätyömahdollisuudet helpottavat haaveiden toteuttamista, kun vaihtoehtoja on muuallakin kuin suurten kaupunkien niukassa tonttitarjonnassa. Kamalien kuluttajaluottamuslukujen valopilkku on, että ihmiset uskovat edelleen laajasti oman työpaikkansa säilyvän.

    ”Ensi vuoden aloitusmäärien kannalta olisi tärkeää, että syksyllä tulisi positiivisia uutisia, jotka saisivat kuluttajat rauhoittumaan. Esimerkiksi sitä, etteivät asuntolainojen korot lähdekään niin hurjaan laukkaan kuin ehkä pelättiin. Uskomme, että korona-aikana voimistunut kysyntä jatkuu. Kiinteistönvälittäjät valittavat edelleen, ettei myyntiin tule riittävästi hyväkuntoisia taloja hyvällä sijainnilla.”

    Lue lisää:

    Aina investointituen hakeminen ei kannata – ”Pienimmät rakennushankkeet on järkevintä toteuttaa tulorahoituksella”, sanoo merijärvinen viljelijä

    Kajaanin vanhan linja-autoaseman tontille valmistuu ensimmäinen puukerrostalo – Kainuun merkittävimpiä puurakentamiskohteita

    Artikkelin aiheet
    pientalot
    rakentaminen
    asuntomarkkinat
    kuluttajaluottamus
    talous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein