• Nyt se on varmaa: Luke luopuu Paltamon toimipaikasta, Ruukin navetasta ja osasta tutkimusmetsiä ja -peltoja – tavoitteena miljoonasäästöt

    Luonnonvarakeskus sai toimitiloja koskevat yt-neuvottelut päätökseen. Uudelleenjärjestelyt koskevat 49 henkilöä kuudella paikkakunnalla.
    Luken Ruukin-tutkimusasemalla on järjestetty muun muassa peltopäiviä.
    Luken Ruukin-tutkimusasemalla on järjestetty muun muassa peltopäiviä.  Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä|Talous
    15.2.202415:51
    Päivitetty15.2.202418:23
    Suvi Jylhänlehto

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) toimitilamenojen pienentämiseen ja toimitilamenojen kasvun hillintään tähtäävä yt-menettely on päättynyt.

    Marraskuussa alkaneiden neuvottelujen tuloksena Luke luopuu Paltamon toimipaikasta ja hakee yhteistyömallia kokeelliseen virtavesitutkimukseen, tuore tiedote kertoo.

    Suonenjoen ja Haapastensyrjän toimistotilarakennusten käyttöä tiivistetään, toimintoja supistetaan ja siirretään osittain muille paikkakunnille. Ruukin navetasta luovutaan.

    Lisäksi Kannuksen ja Parkanon kenttätyön tukikohdat lakkautetaan ja toiminnot siirretään Seinäjoelle ja Ruukkiin.

    Näillä toimenpiteillä Luke tavoittelee noin 1,2 miljoonan nettosäästöjä toimitilamenoihinsa. Enonkosken osalta ratkaisu tehdään hallituksen kehysriihen jälkeen huhtikuussa, Luke ilmoittaa.

    Uudelleenjärjestelyt koskevat näiden päätösten osalta 49 henkilöä kuudella paikkakunnalla. Henkilöstölle tarjotaan töitä Luken muilta toimipaikoilta. Luke ilmoittaa tukevansa henkilöstöä muutoksen keskellä muun muassa etätyöratkaisuilla, tarjoamalla täydennyskoulutusta uusiin tehtäviin ja korvaamalla mahdolliset muuttokustannukset toiselle paikkakunnalle.

    Suonenjoen ja Haapastensyrjän toimistotilarakennusten käyttöä tiivistetään, toimintoja supistetaan ja siirretään osittain muille paikkakunnille.

    Luonnonvarakeskuksen mukaan toimitilamenojen vähentämisen lisäksi toimenpiteillä saadaan myös toiminnallisia hyötyjä. Haapastensyrjän laboratorio siirtyy Jokioisille ja Suonenjoen laboratoriot muihin laboratorio-keskittymiin.

    ”Näin toiminnoissa varmistetaan riittävä henkilöstö, sijaisjärjestelyt sekä yhtenäinen laadukas toiminta. Lisäksi laboratorion käyttöaste nousee. Kokeelliseen virtavesitutkimukseen ja lihanautatutkimukseen etsitään kustannustehokkaampia vaihtoehtoja.”

    Haapastensyrjässä on jalostettu muun muassa kuusentaimia.
    Haapastensyrjässä on jalostettu muun muassa kuusentaimia. Kuva: Markku Vuorikari

    Kustannusten karsimiseksi Luke on myös päättänyt luopua osasta tutkimusmetsistään ja tutkimuspelloistaan. Kahdeksan tutkimusmetsän pinta-ala pienenee yhteensä 7 300 hehtaaria ja tutkimuspeltojen pinta-ala yhteensä 218 hehtaaria.

    Luke tavoittelee säästöjä tutkimusmetsien ja -peltojen vuosittaisissa vuokrakuluissa Metsähallitukselle ja Senaatti-kiinteistöille. Luken käyttöön jää 18 000 hehtaaria tutkimusmetsiä ja 850 hehtaaria tutkimuspeltoja.

    Toimitilamenojen pienentämiseksi Luke on tiivistänyt viime vuoden aikana toimistotiloja Helsingissä, Jokioisilla, Mikkelissä ja Tampereella.

    Lisää aiheesta
    • Luonnonvarakeskus vetäytyy maakunnista korkeiden toimitilakustannusten takia.

      Metsäpolitiikka | Luke sulkee useita toimipisteitään maakunnissa − lopetettavien toimipaikkojen henkilöstölle tarjotaan töitä muualta

    • Uudessa tutkimuksessa selvitetään riistaruokinnan ekologisia ja ympäristöterveydellisiä vaikutuksia.

      Erä | Luke aloittaa laajat tutkimukset petojen vaikutuksista pienten hirvieläinten kantoihin ja riistaruokinnan ympäristöterveysriskeihin

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle