• Ikea ostaa metsiä jatehostaa puunkäyttöä

    Metsä
    3.8.201516:00
    Juha Kaihlanen

    Ruotsalainen huonekalujätti Ikea ostaa lisää metsää Romaniasta ja Baltiasta.

    Konserni aikoo hyödyntää arvokasta puuta entistä tarkemmin, kertoo Wall Street Journal -talouslehti.

    Ikea kertoi aiemmin heinäkuussa ostaneensa metsää Romaniasta 33 000 hehtaaria. Romaniassa Ikea aikoo käyttää omien metsiensä puuta paikallisesti huonekalujen valmistukseen.

    Ikea osti hiljattain metsiä myös Virosta, Latviasta ja Liettuasta, yhteensä noin 4 000 hehtaaria. Yhtiö pohtii metsien hankkimista myös useilta muilta markkinoilta.

    Ikea käytti puuta viime tilivuonna 15 miljoonaa kuutiometriä. Lukuun ei ole laskettu pakkauksiin tai paperiin kuluvaan puuta. Puun käyttöä Ikea aikoo suunnitella entistä tarkemmin.

    Yhtiö asetti vuonna 2012 tavoitteeksi kaksinkertaistaa myyntinsä 50 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä. Puun käyttöä on tarkoitus kasvattaa samaan aikaan kuitenkin vain 50 prosenttia.

    Ikea ostaa puuta Skandinaviasta, Puolasta, Romaniasta, Kiinasta ja Venäjältä.

    Venäjällä Ikealla on ollut vaikeuksia. Viime vuonna kansainvälinen FSC-sertifikaatteja myöntävä järjestö kielsi hetkeksi Ikealta hakkut Venäjän Karjalassa, koska järjestö katsoi Ikean tytäryhtiön Swedwoodin rikkoneen sopimuksia.

    Juha Kaihlanen

    Avaa artikkelin PDF

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle