Keski-Euroopassa puun energiakäyttöön sopivien jakeiden hinta nousee kovaa vauhtia. Esimerkiksi Itävallassa energiapuun hintaindeksi on kivunnut korkeimmalle tasolle 40 vuoteen. Tämän vuoden toisella vuosineljänneksellä hinta ohitti edellisen huipun, joka ajoittui vuodelle 2013. Asiasta kertoo itävaltalaismedia Holzkurier.
Samoin sahanpurun ja hakkeen hinnat nousevat Itävallassa vauhdilla. Kumpaakin käytetään paitsi teollisuudessa myös energiaksi. Hakkeen hinta on karkeasti kaksinkertaistunut vuodessa. Nykyistä kalliinpaa hake on ollut vain vuodenvaihteessa 2013-2014, kertoo Holzkurier. Sahanpuru sen sijaan on nyt ennätyskallista.
Energiakriisi on heijastunut Saksassa vahvasti esimerkiksi pelletin hintaan ja se nousee edelleen jyrkässä kulmassa. Pelletin keskihinta nousi elokuun puolivälin noteerauksessa jo yli 680 euroon tonnilta, eli hinta on kolminkertaistunut viime vuoden elokuussa. Heinäkuustakin nousua on kertynyt reippaasti, sillä kuukausi sitten vastaava keskihinta oli 507 euroa. Saksan koillisalueella hinta on Saksan pelletti-instituutin mukaan noussut jo yli 700 euroon tonnilta.
Puun energiakäyttöön kohdistuu yhä suurempaa kysyntää, kun Euroopassa varaudutaan tekemään energiaa muulla kuin kaasulla.
Lue lisää:
Kova energiantarve nostaa myös pellettien hintaa Saksassa - nousi jo yli 500 euroon tonnilta
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
