• Auto törmäsi puutavararekkaan Punkaharjulla – valtatie suljettu ja junia peruttu

    Rekka on kallellaan junaradalle, minkä takia myös junia on peruttu.
    Liikennettä on ohjattu valtatie 14:lta Punkaharjun Harjutielle.
    Liikennettä on ohjattu valtatie 14:lta Punkaharjun Harjutielle. Kuva: Tuomo Kesäläinen
    Uutiset|Onnettomuudet
    22.9.202612:24
    STT

    Punkaharjulla Savonlinnassa tapahtui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus, jonka seurauksena valtatie 14:n molemmat ajokaistat on suljettu liikenteeltä, kertoo poliisi.

    Henkilöautoa kuljettanut noin 30-vuotias savonlinnalaismies kuoli onnettomuudessa.

    Poliisi epäilee henkilöauton ajautuneen Savonlinnantiellä vastaantulevien kaistalle ja osuneen puutavararekkaan. Henkilöauto oli matkalla Savonlinnan suuntaan ja rekka Punkaharjun suuntaan. Poliisi ohjaa liikenteen Punkaharjun Harjutielle.

    Onnettomuuspaikalla puutavararekka on kallellaan junaradan suuntaan, mutta puut eivät ole purkautuneet kuormasta pois. Poliisi kertoi yhdentoista jälkeen, että puutavaraa siirretään toiseen autoon, jotta rekka saataisiin siirrettyä. Poliisi ei kuitenkaan pystynyt arvioimaan, kauanko raivaamisessa kestää.

    Onnettomuus vaikuttaa myös junaliikenteeseen. VR kertoo verkkosivuillaan, että yksi juna Parikkalasta Savonlinnaan ja toinen Savonlinnasta Parikkalaan on korvattu bussilla radan esteen vuoksi.

    22.9. klo 13.56 Lisätty tieto henkilöauton kuljettajan kuolemasta.

    Lisää aiheesta
    • Kuvan tukkirekka ei liity tapaukseen.

      Liikenne | IL: Poliisi ei epäile tukkirekan kuljettajaa rikoksesta tapauksessa, jossa mopoilija menehtyi

    • Punkaharju on kuuluisa kauneudestaan. Maisema-arvot vetosivat myös tiekilpailun äänestäjiin.

      Suomalaisten lempiväylä ratkesi: Punkaharjun Harjutiestä Vuosisadan tie

    Artikkelin aiheet
    liikenneonnettomuus
    puutavararekka
    Valtatie 14
    junaliikenne
    Punkaharju
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Turvallisuuskortti 3: Automatiikan ongelmat