Keskisarja: Pannaanpa pörssiin Metsähallitus

Mitä kaikkea Suomen valtio onkaan antanut pois 30 vuodessa eli yhden sukupolven aikana. Rahalaitoksia, kaivos-, kemian-, metsä- ja metalliteollisuutta, sähköverkkoja, liikennettä ja tietoliikennettä, konepajoja, voimaloita...

Kansallisomaisuuden kadotus on tapahtunut tosiasia. Itku ja parku eivät auta. Näin ovat näreet. Globaali markkina­uskonto on kuin islam uskonoppineiden mukaan: siitä ei voi luopua, siihen voi vain palata. Käännynnäiset ovat hyvin harvinaisia.

Ministeriemme mielestä ratkaisut eivät olleet vääriä vaan ”oikeita senhetkisillä tiedoilla”. Senhetkisyys ei millään ilveellä muutu kaukonäköisyydeksi. ”Omistajaohjaus” ei tulevaisuudessakaan tarkoita miljardihasardien varomista vaan eettistä paapomista ja arvopohjien liirumlaarumia.

Ajanhenki huutaa julkiseen talouteen käyttörahaa heti paikalla. Syömävelkoihin hupenevat siemenviljat. Valtio pistää lihoiksi lypsylehmiä, joille ei riitä rehu talven yli. Konnunnuusa koskee kaikkia aloja. Mitä seuraavaksi? Vesihuollon yksityistäminen etenee vauhdilla, ilma-asioihin en jaksa tässä kolumnissa tempautua.

Valtion ylivoimaisesti muhevin yksityistämiskohde sijaitsee kaikkialla kivenheiton päässä, vaikka sitä on vaikea nähdä kuin metsää puilta. Luovutan tämän visioni ilmaiseksi konsulttien ja lobbareiden käyttöön.

Metsähallituksen hallussa on 12,5 miljoonaa hehtaaria maata ja vesialueita, kolmannes Suomen pinta-alasta. Pohjoisen kitukasvuisiin korpiin Metsähallituksella on lähes luonnollinen monopoli. Metsähallituksella on roolinsa luonnon virkistyskäytössä ja suojelussa, mutta se toimii myös liikelaitoksena. Osinkojen kautta valtio saa tuloja hakkuista.

Jotenkin vaistoan, että metsien omisteleminen on jäänne 1900-luvun kansallisesta kapitalismista. Vastaavia valtionmetsiä ei humise juuri missään muussa markkinatalousmaassa. Liekö malli puolisosialistinen ja kilpailua vääristävä.

Pääomaa juuttuu vuosikymmeniksi tai -sadoiksi yhteisiin puihin, jotka eivät ole kenenkään ikiomia. Infran ylläpidosta täytyy maksaa joka vuosi. Sähköverkoista luopumisen keskeinen perustelu oli kaapeleiden uusimisen ja maahan kaivamisen kertaluontoinen kulunki, josta valtio-omistaja kaupassa pääsi eroon. Semmoinen saattaa siintää metsänhoidossakin. Miten olisi ennallistamis­asetuksen paine metsäautoteiden verkon harventamiseen. Taikka direktiivi pinnoitteiden vaihtamisesta, kun soran nieleminen haittaa metsäkanalintuja.

Ehkei ekologinen näkökulma ole tarpeen. Epäkansallistaminen sopii täydellisesti talouden megatrendeihin.

Pankaamme Metsähallitus pörssiin. Taseet töihin. Nyt on oiva hetki listautumiseen. Ylikansallisia sijoittajia piisaa, koska raaka-aineista vallitsee armoton kysyntä. Esimerkiksi energiassa ja metalleissa resurssit ovat jo jaetut kautta maailman. Suomen vihreä kulta menee osake­annissa kuumille kiville. Valtion kassaan kilahtaa jopa viisi miljardia euroa.

Uuden pörssiyhtiön nimi olkoon vaikka Silva­rum (silva on latinaksi metsä). Miten niin tämä on mahdoton höpöjuttu? Yhtiöjärjestely on itse asiassa helpohko win–win-temppu. Varmuuden vuoksi kirjattakoon ehtoihin, että Silvarum ei saa nyhtää kohtuuttomia voittoja kansallispuistojen parkkipaikkojen pysäköintimaksuista.

Silvarumin pääkonttorin terävään päähän eivät tietenkään kelpaa virkamiehet. Muutos- ja tulosjohtajien motivointi vaatii optio-ohjelman. Niistähän on kertynyt loistavaa kokemusta entisissä valtionyhtiöissä.

Suomen talousmetsissä nyhjääminen ei käy Silvarumin ydintoiminnoksi. Kansainvälistymisen kiintopisteitä kimmeltää lähellä ja kaukana. Läsnäolo muissa Pohjoismaissa on selkeä lähtökohta. Keski-Euroopassa edullinen metsä­maa odottaa suomalaisostajaansa kirjanpainajatoukan tuhojen jäljiltä. Välimeren rannoilla hintatasoa alentavat metsäpalot. Kerran vielä aukeaa Venäjänkin raja, ja siellä jos missä metsänhoidon kysyntä on mittaamatonta.

Kukaties metsäpolku on mutkainen ja kuoppainen, mutta ei se mitään. Valtio jääköön Silvarumiin 51 prosentin enemmistöosakkaaksi ja perälaudaksi siltä varalta, että strategia menee vitakkoon.

Aarre-lehden kolumnisti Teemu Keskisarja (s. 1971) on historia-alan yrittäjä ja historioitsija, joka on tutkinut muun muassa Suomen metsäteollisuuden historiaa, sota- ja rikoshistoriaa.