• EU vaatii Suomea julkistamaan yksityisten metsätiedot – oma vaatimuspaperi on salainen

    "Ei käy suomalaiseen oikeustajuun", ihmettelee MTK:n kehitysjohtaja Markus Lassheikki.
    EU-komission lähettämä metsätietojen julkistamisukaasi on salainen.
    EU-komission lähettämä metsätietojen julkistamisukaasi on salainen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä
    27.7.201608:00
    Hanna Lensu

    Euroopan unionin komissio lähetti tämän viikon alussa Suomelle asiakirjan, jossa se vaatii metsävaratietojen julkistamista kansalaisten saataville. Vaatimus perustuu ympäristötietodirektiiviin, jota Suomi ei komission mielestä noudata lainsäädännössään.

    "Kansalaisilla on oikeus saada tietoa ympäristön tilasta, jotta he voivat osallistua päätöksentekoon, joka vaikuttaa heidän terveyteensä ja elämänlaatuunsa", komissio perustelee tiedotteessaan.

    Komission oman toiminnan läpinäkyvyydessä on kuitenkin parantamisen varaa. MT pyysi tiistaina Suomen ulkoasiainministeriön tuomioistuinyksiköstä komission lähettämää paperia nähtäväksi. Sitä ei anneta kansalaisten, median tai kenenkään muunkaan nähtäväksi.

    "Se on salainen menettelyn vireilläoloajan", kertoi lainsäädäntöneuvos Sami Hartikainen.

    EU:n alkuperäisen paperin sisältö on kiinnostava sen vuoksi, että Suomessa eri tahoilla on hyvin vaihtelevia käsityksiä siitä, missä määrin koko direktiivi liittyy metsätalouteen ja mitä tietoja tarkalleen julkisiksi halutaan. Esimerkiksi metsänomistajien etujärjestössä MTK:ssa ei ymmärretä, mitä tekemistä yksityismetsän puustotiedoilla on kansalaisten terveyteen ja elämänlaatuun vaikuttavan päätöksenteon kanssa.

    Kehitysjohtaja Markus Lassheikki MTK:sta on hämmästynyt EU-paperin salaisuudesta.

    "EU edellyttää Suomelta julkisuutta parantavia toimia asiakirjalla, joka ei itsessään ole julkinen. Se ei käy suomalaiseen oikeustajuun."

    MT:n juttu: EU kovistelee Suomea julkistamaan metsätietoja

    Artikkelin aiheet
    EU ja Suomi
    metsätiedot
    ympäristötietodirektiivi
    julkisuus
    MTK
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle