• Maaseudun tulevaisuus olet sinä

    Luonto tuo kaupunkiin muuttaneet takaisin juurilleen.
    Tilaajalle
    Metsä|Erä
    23.4.202312:00
    Kolumni
    Eija Vallinheimo

    Pitkään uutisoitiin, että maalaiskylät ovat tyhjenemässä asukkaista. Korona-aika toi tähän kuitenkin pilkahduksen valoa. Kävi ilmi, että miljoona suomalaista haaveilee tai jopa suunnittelee maallemuuttoa. Luonnon läheisyys ja sen tuomat mahdollisuudet ovat maaseudun suurimpia vetovoimatekijöitä.

    Metsästysseurat ovat monesti yhä kylien toimivimpia yhdistyksiä. Seurat huolehtivat muun muassa riistakantojen seurannasta ja pitävät metsässä liikkuessaan samalla silmällä metsien kuntoa ja metsien asukkeja.

    Metsästysseuratoiminnan tulevaisuudelle haasteita asettavat ikääntyminen, työssäkäyvien ihmisten vähentynyt vapaa-aika ja talkooinnon väheneminen.

    Ennen aktiivisesti toimineet osakaskunnat ovat myös monin paikoin uuvahtaneet. Ne pitäisi saada herätettyä, jotta vastuuta myös järvien hyvinvoinnista saataisiin jaettua. Vesistöjen hyvä laatu, vesilintukantojen taantumisen estäminen ja monimuotoisuuden säilyttäminen ovat kaikkien etu.

    Jotta maaseutu pysyy houkuttelevana, tarvitaan yhteistyötä luonnon hoitamisessa — niin pelloilla, vesillä kuin metsissäkin.

    Yhteistyö on siis ratkaisun avain, mutta tekijöitä tarvitaan. Tämä tarkoittaa sitä, että täytyy kuopata se kuuluisa "joku muu" ja tarttua myös itse toimeen. Maaseudun tulevaisuus olet sinä.

    Kirjoittaja on MT:n erätoimittaja.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle