• Marjo Anttila vastaa perheen maatilan metsänistutuksista – ”Jos työt teettää toisella, niitä varten joutuu jostain tienaamaan rahat”

    Istutusputki ja taimivakka tulivat Marjo Anttilalle tutuiksi jo yli 20 vuotta sitten. Istuttaminen kannattaa hänestä tehdä itse, jos vain aikaa ja halua on.
    Tilaajalle
    Kuva: Jyrki Luukkonen
    Metsä
    25.5.202112:00
    Meeri Ylä-Tuuhonen

    Vihreä mönkijä hörähtää käyntiin maatalousyrittäjä Marjo Anttilan kotipihassa Vilppulassa. Mönkijän lavalla metsään matkaa kahdeksan laatikollista yksi­vuotiaita kuusentaimia.

    ”Ensimmäisen kerran olin istuttamassa keväällä 2000 appiukkoni kanssa. Meille tuli erimielisyyttä siitä, istutetaanko taimi mättääseen vai laikun pohjalle”, Anttila naurahtaa.

    Tällä kertaa hän suuntaa runsaan kilometrin päässä sijaitsevalle viiden hehtaarin aukolle, joka on juuri kääntömätästetty. Siellä häntä odottavat vakka ja pottiputki.

    ”Jokaiselle istuttajalle on hyvä olla oma vakka, silloin ei tarvitse aina säätää hihnoja”, Anttila vinkkaa.

    Perillä hän vaihtaa työhanskat keltaisiin nitriilikäsineisiin. Ne suojaavat istuttajan käsiä tukkimiehentäin torjunta-aineelta, jolla taimet on käsitelty.

    Marjo Anttila avaa taimilaatikon, nappaa sieltä taimen ja puristaa paakkua kevyesti. Vesi valuu pisaroina maahan.

    ”Näitä ei tarvitse kastella”, hän toteaa tyytyväisenä ja alkaa täyttää vakkaa.

    Yhdessä laatikossa on noin 90 tainta, jotka mahtuvat kerralla vakkaan. Loput laatikot Anttila nostaa varjoon. Sitten hän lähtee taimivakka olallaan aukkoon.

    Aukon laidalla Marjo Anttila tarkistaa, etteivät taimet ole päässeet kuivahtamaan.
    Aukon laidalla Marjo Anttila tarkistaa, etteivät taimet ole päässeet kuivahtamaan. Kuva: Jyrki Luukkonen

    Mättäältä toiselle

    Pian alkaa kuulua pottiputken leukojen louskutus. Marjo Anttila käyttää yksivuotisille taimille istutusputkea, jonka ulkohalkaisija on 55 millimetriä.

    ”Viisi milliä isompi putki on painavampi ja tekee maahan turhan ison reiän. Pienestä, 50-millisestä putkesta taimet eivät taas tahdo mennä läpi.”

    Taimen istutussyvyyden voi säätää. Anttilan käyttämässä putkessa se on säädetty syvimmilleen eli 10,5 senttiin.

    ”Taimi täytyy istuttaa riittävän syvään. Turvepaakun päälle pitää tulla vähintään 2,5 senttiä maata”, Anttila opastaa ja iskee putken keskelle mätästä. ”Lisäksi taimet pitää pistää aina suoraan, eikä niitä saa istuttaa liian märkään paikkaan.”

    Seuraava taimi sujahtaa putkeen. Anttila avaa pottiputken leuat, nostaa putken reiästä ja tiivistää maan taimen ympäriltä kevyesti kengällä polkemalla.

    ”Tiivistäminen on tärkeää varsinkin silloin, kun aukko on vastikään mätästetty.”

    Lopuksi Anttila vielä kumartuu ja nyppäisee tainta latvasta. ”Näin tarkistan tiivistyksen. Taimi ei saa lähteä mukaan.”

    Taimi pitää istuttaa muokattuun maahan ja riittävän syvälle, sanoo metsätalouden perustutkinnon suorittanut Anttila.
    Taimi pitää istuttaa muokattuun maahan ja riittävän syvälle, sanoo metsätalouden perustutkinnon suorittanut Anttila. Kuva: Jyrki Luukkonen

    ”Nopeus ei ole tärkeintä”

    Marjo Anttila on vastannut Anttilan tilan metsänistutuksista jo vuosia, sillä hänen miehensä Juha Anttila ja heidän aikuiset poikansa ovat keväisin peltotöissä.

    ”Onhan täällä aivan ihanaa. Kuulen, kuinka linnut laulavat, ja näen kätteni jäljen. Uni ja ruoka maittavat, vaikka olisin täällä vain osan päivää”, Marjo kuvailee istutustyötä.

    Välillä hän ei saa maahan kuin vakallisen tai kaksi, kun puhelin jo soi.

    ”Jos jokin kone hajoaa tai sitä pitää siirtää, minun täytyy lähteä apuun. Joskus taas istutan kymmenen vakallista päivässä.”

    Puolipilvisellä säällä Anttila saattaa istuttaa 7–8 tuntia, mutta hellepäivänä jo viisi tuntia hakkuuaukossa vie häneltä tehot.

    ”Aamuneljältä olisi viileää, mutta minä olen niin aamu-uninen, että aloitan yleensä vasta kahdeksalta. Joskus tulen illalla uudestaan.”

    Tavallisesti Anttila istuttaa 500–700 tainta päivässä.

    ”Jos maasto on oikein kivistä, savista tai märkää, se tietysti hidastaa tahtia. Tärkeintä on kuitenkin saada taimet maahan niin, että ne saavat hyvän alun kasvulleen.”

    Viikkojen urakka

    Tämän metsäpalstan Anttilat ostivat pari vuotta sitten. Päätehakkuu tehtiin edellisenä syksynä ja kuusentaimet tilattiin jo puukaupan yhteydessä.

    ”Tämä on tuoretta kangasmetsää. Aukon alareuna on liian kosteaa männylle, ja hirvet syövät täällä koivut”, Marjo Anttila perustelee puulajivalintaa.

    Hän istuttaa viiden hehtaarin aukkoon kaikkiaan noin 9 000 tainta. Istutustiheys on tällöin 1 800 tainta hehtaarille.

    Toistaiseksi suurimman istutusurakkansa hän teki kaksi vuotta sitten, kun Anttilan tilalle osui yhtä aikaa kaksi isoa, noin 12 hehtaarin istutusalaa.

    ”Silloin istutin yli 22 000 tainta. Siinä meni toista kuukautta. Metsäyhtiön miehille jäi suurin piirtein toinen mokoma.”

    Istutusten lisäksi Anttila tekee metsissä myös osan varhaisperkauksista ja hakkuiden ennakkoraivauksista.

    ”Joskus sanoin, että käyn läpi kaikki ne taimikot, jotka olen itse istuttanut. Se on kuitenkin liian iso urakka, koska jokainen taimikko pitää käydä läpi kaksi kertaa.”

    Nyppäämällä kevyesti taimen päästä istuttaja varmistaa, että taimi on kyllin tiiviisti maassa.
    Nyppäämällä kevyesti taimen päästä istuttaja varmistaa, että taimi on kyllin tiiviisti maassa. Kuva: Jyrki Luukkonen

    ”Itse tekeminen kannattaa”

    Rautiaiset laulavat, kun Marjo Anttila istahtaa tauolle kannon nokkaan. Tällä kertaa hänellä on eväänä kotimehua ja raparperipiirakkaa.

    ”Aurinkoisella säällä on oltava paljon juotavaa. Välillä juon metsässä aamupäiväkahvit ja syön voileipiä, tai sitten minulla on mukana lämmintä ruokaa ruokatermoksessa.”

    Runsas kymmenen vuotta sitten Marjo Anttila suoritti metsätalouden perus­tutkinnon.

    ”Silloin opin moottorisahan käytön. Minä teen meillä polttopuut ja kaadan pienet pihapuut. Juha tekee ensiharvennukset motolla ja pojat ajavat puut, ja päätehakkuut tekee yhtiö.”

    Anttilat ovat laskeneet, että metsätöiden tekeminen itse kannattaa.

    ”Jos työt teettää toisella, niitä varten joutuu jostain tienaamaan rahat. Tietysti jos itsellä ei ole aikaa tai mielenkiintoa, niin eihän siitä silloin mitään tule.”

    Istutusurakkaa Marjolla on tiedossa myös jatkossa, sillä Anttilan tilalla teetetään joka vuosi päätehakkuita. Tällä kuviolla se tapahtuu vasta 70–80 vuoden päästä.

    ”Meidän pojatkin ovat jo aika vanhoja siinä vaiheessa”, äiti toteaa ja sujauttaa uuden taimen putkeen.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/2021.

    Marjo Anttilan vinkit istuttajalle

    • Muista avata taimilaatikoiden ilmaluukut. Sijoita laatikot aina varjoon, jotta taimet eivät pääse kuivumaan.
    • Valitse työhön jalkineet, jotka antavat tukea eivätkä hiosta. Käytä kumisaappaita vain silloin, kun niitä oikeasti tarvitset.
    • Säädä istutusvakka siten, että sen paino on lantiolla eikä vakan reuna paina lonkkaluuhun.
    • Käytä oikeankokoista pottiputkea. Liian iso putki on painava ja tekee turhan ison reiän pienelle taimelle.
    • Huolehdi jaksamisestasi: juo ja syö riittävästi, suojaa pääsi ja ihosi auringolta ja muista levätä istutuspäivien välissä.
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle