
Hirvikannan koon lisäksi myös lumen määrä vaikuttaa vuosittaisten hirvituhojen suuruuteen. Vuoden 2021 talvi oli Etelä-Suomessa vähäluminen, ja korvauksia hirvivahingoista maksettiin vain 700 000 euroa. Esimerkiksi vuonna 2018 hirvituhokorvauksia maksettiin kaksi miljoonaa euroa.
”Kaakkois- ja Lounais-Suomesta on kuulunut, että viime talvena vahingot ovat lisääntyneet. Kun lunta oli paljon, hirvet pysyttelivät samoilla alueilla ja kalusivat lähes kaiken syömäkelpoisen. Pahimmilla paikoilla hirvet ovat syöneet jopa kuusia ja lepän kuorta”, kertoo kehittämisasiantuntija Heikki Kuoppala, joka vastaa Suomen metsäkeskuksessa hirvivahinkojen korvausasioista.
Kuoppala kehottaa metsänomistajia tarkastamaan taimikoidensa mahdolliset hirvivahingot heti keväällä. Jos ei osaa itse arvioida vahingon suuruutta, kannattaa pyytää metsäneuvoja mukaan.
”Olisi tärkeää, että kaikki hirvivahingot ilmoitetaan meille Metsäkeskukseen. Kun tuhot ovat tiedossa mahdollisimman kattavasti, hirvikantojen säätelyyn on tarkemmat perusteet.”
Hirvivahinkojen korvaamisesta vastaa Suomen metsäkeskus. Tuhosta on helpointa ilmoittaa Metsään.fi-palvelussa. Vahingosta voi ilmoittaa myös paperilomakkeella. Neuvoja ilmoituksen tekemiseen voi kysyä Metsäkeskuksesta tai omalta metsäasiantuntijalta.
Aikaisemmin Metsäkeskuksen verkkosivuilla oli hirvituholaskuri, joka auttoi arvioimaan vahingon taloudellista suuruutta. Viime talvena se jouduttiin poistamaan laskurin ylläpidosta syntyneen sopimuskiistan vuoksi.
Vuonna 2017 voimaan tullut uusi riistavahinkolaki määrää vahinkojen vuotuiseksi korvauskynnykseksi 170 euroa. Tätä pienempiä taloudellisia vahinkoja ei korvata.
Korvaukseen oikeuttavia eläinlajeja ovat hirven lisäksi kuusipeura, saksanhirvi, japaninpeura, valkohäntäpeura ja metsäpeura. Metsävakuutukset eivät pääsääntöisesti korvaa edellä mainittujen eläinten aiheuttamia vahinkoja.
Kun vahinkoilmoitus on jätetty, Metsäkeskuksen asiantuntija käy arvioimassa vahingon suuruuden. Metsäkeskus veloittaa arviointikulun metsänomistajalta. Mikäli tuhokynnys ylittyy, valtio maksaa arviointikulun. Hirvivahinkokorvaus verotetaan metsätalouden pääomatulona.
Jos tuhon suuruus jää alle 170 euron, vähintään 150 euron arviointikulu jää metsänomistajan maksettavaksi. Kulun voi vähentää metsäverotuksessa.
”Arviointikulu tuntuu pelottavan monia metsänomistajia, ja sen vuoksi ilmoituksia jätetään tekemättä. Kartoitamme metsänomistajan kanssa jo puhelimessa vahingon laajuutta, ja jos näyttää siltä, että vahinko jää alle korvausrajan, emme lähde arviokäynnille. Hyvin harvoin arviointikulu tulee metsänomistajan itsensä maksettavaksi”, Heikki Kuoppala sanoo.
Kun arviointikäynnistä sovitaan, Metsäkeskuksen asiantuntija varmistaa, että metsänomistaja tai hänen edustajansa sekä paikallisen riistanhoitoyhdistyksen edustaja pääsevät maastokäynnille mukaan.
”On tärkeää, että kaikki osapuolet ovat mukana ja voimme yhdessä keskustella hirvituhojen ehkäisystä alueella. Kun metsänomistaja on mukana, arvio pystytään hyväksyttämään saman tien, jolloin korvaushakemuksen käsittely nopeutuu.”
Hirvivahinkokorvaukset maksetaan metsästyslupamaksuista, joita kertyy valtiolle vuosittain viitisen miljoonaa euroa. Hirvivahinkokorvauksia maksetaan tätä nykyä vain noin 0,5–2 miljoonaa euroa vuodessa.
”Korvausta kannattaa aina hakea. Eihän metsävakuutuskorvauksiakaan jätetä hakematta”, Kuoppala kannustaa metsänomistajia, joiden mailla on hirvilaumojen talvilaitumia.
Metsänomistajien etujärjestö MTK on huolissaan siitä, että valtaosa hirvieläinvahingoista jää piiloon eli ilmoittamatta. Viime vuonna järjestö teki jäsenilleen kyselyn hirvivahinkojen korvausjärjestelmästä. Kyselyyn vastasi 19 000 metsänomistajaa.
”Kyselyn perusteella vain kymmenesosa niistä metsänomistajista, joiden metsissä oli havaittu hirvivahinkoja, oli tehnyt korvaushakemuksen. Vastaajista 43 prosenttia kuitenkin ilmoitti, että hirvet ovat aiheuttaneet heidän taimikoissaan taloudellisesti merkittäviä vahinkoja”, kertoo MTK:n kenttäjohtaja Timo Leskinen.
Myös Leskinen arvioi, että syynä laiskaan hakemiseen on pelko siitä, että arviointikulun joutuu maksamaan itse.
”Metsänomistajan on itse hankala arvioida sitä, ylittyykö 170 euron korvauskynnys. Riistavahinkolakia pitäisi muuttaa niin, että valtio maksaisi arviointikustannukset riippumatta vahingon suuruudesta. Tähän olisi varaa, sillä nyt kaatolupamaksuista reippaasti alle puolet kuluu tuhokorvauksiin.”
Leskinen vinkkaa, että jos korvauksen hakeminen tuntuu vaikealta, metsänhoitoyhdistykset auttavat vahinkojen tarkastamisessa ja korvaushakemuksen laatimisessa. Metsänomistajien edunvalvonnan kannalta olisi tärkeää, että kaikki vahingot saataisiin kirjatuksi Metsäkeskuksen järjestelmään.
Yleisimmin hirvituhoja esiintyy 3–4-metrisissä männyntaimikoissa, joissa hirvet syövät talvella taimien oksia ja latvuksia ja katkovat runkoja.
Luken valtakunnallisen metsien inventoinnin mukaan hirvituhoalueiden yhteismäärä on ollut viime vuosina peräti 225 000–326 000 hehtaaria.
”Ilmoitetut vahingot ovat vain jäävuoren huippu. Kun tuhoista ilmoitetaan näin harvoin, hirvikannoista päättävissä alueellisissa riistaneuvostoissa on helppo todeta, että vahinkoja ei juuri ole joten kantaakaan ei ole tarvetta pienentää”, MTK:n Leskinen harmittelee.
Jotkut metsänomistajat jättävät ilmoittamatta tuhoista sen vuoksi, että he katsovat sorkkaeläinvahinkojen kuuluvan luonnon kiertokulkuun ja edistävän metsien monimuotoisuutta. Leskinen on toista mieltä.
”Hirvet pikemminkin vähentävät monimuotoisuutta, koska ne estävät metsien puulajien monipuolistamisen. Lehtipuita tai mäntyä ei voi istuttaa, koska hirvituhoriski on liian suuri. Tämän vuoksi suomalaiset metsät kuusettuvat, mikä tuo omia riskejään.”
Leskisen mielestä sorkkaeläinkannat ovat suurimmassa osassa maata sopivalla tasolla. Tästä kuuluu hänen mielestään iso kiitos metsästäjille.
”Noin kolmasosassa hirvitalousalueista kantaa pidetään vuodesta toiseen liian korkeana. Tämä näkyy Kaakkois-Suomen, Varsinais-Suomen ja länsirannikon pahoina hirvituhoina.”
Metsänomistajien edunvalvoja haluaa muistuttaa, että hirvikantojen säätely on yhteispeliä.
”Maanomistajat antavat yleensä mielellään maansa metsästysalueeksi ilman rahallista korvausta, mutta he odottavat vastineeksi sitä, että taimikkotuhot pysyvät metsästyksen ansiosta kohtuullisina.”
”Jos metsänomistaja ei ole varma siitä, että hirvieläinkanta pysyy metsätalouden kannalta järkevänä, maanvuokraussopimukset metsästysseuroille voi tehdä vain vuoden mittaisina. Silloin kannan kehittymistä voi seurata ja päättää sen jälkeen vuokrasopimuksen jatkosta”, Timo Leskinen neuvoo.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 5/2022.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
