• Kuusikuitu tuotti mäntyä paremmin

    Suomalaisella paperitehtaalla aikakauslehtipaperin valmistuksessa syntyi tuottoa 63 euroa kuusikuitupuukuutiota kohti vuoden 2010 hinnoin, kun puu oli peräisin päätehakkuilta. Mäntykuidulla tuotto sellutehtaalla oli 42 euroa.
    Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    6.5.201309:00
    MT toimitus

    Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) ja Aalto-yliopiston tutkimusten mukaan kuusikuitu tuotti mäntyä paremmin vuoden 2010 puun hinnoilla.

    Aikakauslehtipaperin valmistuksessa syntyi kuusikuitupuukuutiota kohti tuottoa 63 euroa. Sellutehtaalla mäntykuitupuulle kertyi tuottoa 42 euroa kuutiometrille.

    Vaikka vuonna 2010 aikakauslehtipaperin teko oli kannattavampaa kuin sellunkeitto, Metlan tutkijan Heikki Korpusen mukaan havusellulla tulevaisuuden näkymät ovat paremmat.

    ”Sellussa kannattavuus näyttäisi olevan paremmin turvassa kuin aikakauslehtipaperissa, jonka kannattavuus on herkempi hintavaihtelulle.”

    Sekä sellun että paperin vientihinnat ovat tehtaiden kannattavuudelle erittäin merkittäviä. Lopputuotteen hinnan muutoksen vaikutus kannattavuuteen on kaksinkertainen verrattuna raaka-aineen hinnan muutokseen.

    ”Tuotteiden hintojen lasku kohti kannattavuusrajoja on selvä uhka”, Korpunen viittaa viime aikojen hintojen kehitykseen.

    Artikkelin aiheet
    kuusikuitu
    mäntykuitu
    selluteollisuus
    aikakauslehtipaperi
    metsäntutkimus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle