
Ruuhkat Metsähallituksen puhelinpalvelunumerossa ja verkkokaupassa alkoivat, kun Lapin eri metsästysalueiden kanalintulupien myynti alkoi tämän viikon tiistaina.
”Enimmillään asiakkaita on ollut toistaiseksi tällä viikolla lupakaupassa yli 2 500 henkeä yhtä aikaa. Tämä tapahtui tiistaina 11.6. klo 9, kun myyntiin tulivat Ylä-Lapin kanalintuluvat. Ylä-Lapin kohteille on myynnissä nyt kesäkuussa yhteensä 9 759 lupavuorokautta”, kertoo Metsähallituksen viestintäpäällikkö Aku Ahlholm.
Tänään keskiviikkona 12. kesäkuuta kello 9 myyntiin tulivat luvat Sallaan, Savukoskelle, Pelkosenniemelle, Sodankylään ja Kemijärvelle, jotka ovat myös suosittuja kanalinnustusalueita. Aiemmin tällä viikolla lupia on voinut hankkia lupia myös Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomen alueille.
Metsästäjät! -ryhmässä Facebookissa onkin kyselty, kuinka moni poltti päreensä kanalintulupia ostaessa ja jäi lopulta ilman.
Yllätyksenä ruuhkat eivät tule, sillä lupien kysyntä käy vuosittain kuumana heti lupamyynnin auetessa.
”Suosituimmilta kohteilta tai suosituimmalta ajalta luvat voivat loppua, ja se aiheuttaa mielipahaa. Ylä-Lapin myynnissä yhdeksän kohteen luvat näyttivät muutaman minuutin yli yhdeksän loppuunmyydyiltä, mutta niitä alkoi jälleen palautua myyntiin puolen tunnin kuluttua”, Ahlholm kertoo.
Tämä selittyy sillä, että ihmiset varaavat lupia yleensä reilusti ostoskoriin, josta ne on kuitenkin maksettava puolen tunnin sisään. Jos näin ei käy, luvat vapautuvat muiden ostettaviksi.
Ahlholm totea, että lupamyynnin ensimmäisessä vaiheessa kanalintulupia voi ostaa tai varata vain ajalle 10.9.–10.10.
Lupamyynnin toisessa vaiheessa elo-syyskuussa lupia myydään koko metsästyskaudelle. Itä-Lapin metsästysalueiden lupamyynnin toinen vaihe alkaa 28. elokuuta. Tässä välissä valmistuvat riistalaskentojen tulokset, joten lopullinen lupamäärä suhteutetaan aina kanalintukantoihin. Vasta myöhemmin selviää, rajoittaako maa- ja metsätalousministeriö metsästysaikoja metsästyskauden loppuosalta.
Sosiaalisen median ryhmissä on ihmetelty myös sitä, miksi lupien hintaa ei nosteta, jos kysyntää luville riittää.
Ahlholm vastaa, että lupien hintaa on vasta tarkistettu ja lupien vuorokausihintaa nostettu 17 eurosta 20 euroon.
”Lupia ei hinnoitella sen mukaan, että se vähentäisi kysyntää ja vain varakkaammat pääsisivät metsälle tai että ihmisillä ei olisi varaa ostaa niin monta lupaa kuin nykyään. Luvan hinta määritellään niin, että sillä katetaan kulut ja voidaan järjestää riistanhoito alueille. Lupamaksuista ei saa kertyä lain mukaan tuloa valtiolle”, Ahlholm muistuttaa.
Metsähallitus myy metsästyslupia valtion maille. Metsähallituksen alueet ja eräluvat takaavat metsästysmahdollisuuden myös niille metsästäjille, joilla ei mahdollisuutta metsästää esimerkiksi oman metsästysseuran alueella.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
