”Metsässä saa pitää ääntä ja nauraa, metsä ei järkyty ihmisen melusta. Itseäni häiritsee moottoriajoneuvoilla möyryäminen metsässä”, Kähkönen sanoo ja kokeilee kaikua. Kuva: Maria Miklas
Kirjailija Sirpa Kähkönen arvostaa metsän suomaa väljyyttä: ”Metsässä ihmisen valmiit kaavat eivät toimi”
Sirpa Kähkönen samoili teini-ikäisenä Puijon metsässä, nyt hän tarkkailee Helsingin puita.Tilaajalle
Eräänä kesänä Sirpa Kähkösen mummo vei lapsenlapsensa Kaaville siskonsa luo. 60-luvun pikkutytölle ensimmäinen kokemus maalaiselämästä oli järisyttävä. Siihen asti Sirpa oli elänyt Kuopion keskustassa työväen puutalokortteleissa ilman mitään kosketusta metsään.
”Kaupunkilaislapselle oli hyvin hämmentävää nähdä lehmiä, joista saatiin maitoa. Niityllä oli lehmien kakkakasoja, joihin saattoi vahingossa astua”, Kähkönen muistelee.
Mummo ja tämän sisko näyttivät ymmärtävän maaseudun asioita. Tyttö hämmästeli, miten taitavasti ja pelottomasti mummot liikkuivat – ikään kuin heillä olisi ollut jokin yliluonnollinen viisaus hallussaan. He osasivat kulkea metsässä eksymättä ja poimivat ämpäreittäin mustikoita. Sen sijaan pikku-Sirpa kammosi koko ajan karhua.
”Pelkäsin, että karhu tulee ja syö mummot, kun nämä niin röteästi liikkuivat metsässä eivätkä olleet koko ajan valppaina kuten minä olin.”
Metsän hyvää tekevä vaikutus
Aiemmin kaupunkien kesämökittömällä ja autottomalla työväestöllä ei välttämättä ollut mitään yhteyksiä metsään tai maaseutuun. Kun keskustojen puutalokorttelit revittiin 70-luvulla, työväki asutettiin bussimatkan päähän nousseisiin lähiöihin.
”Murrosiän alussa oli elämää suuntaava kokemus muuttaa keskustan puutalosta kerrostaloon ja löytää metsä ensimmäisen kerran läheltä itseä”, Sirpa Kähkönen sanoo.
Hänen lapsuudenperheensä arkeen tuli mukaan suuri ja monimuotoinen Puijon metsä, jossa oli niin lehtoja kuin vanhoja kuusimetsiäkin.
”Reviirini laajeni. Metsä tuli lähes pakolla elämääni, koska se sijaitsi vastapäätä kotitaloani. Uskon, että metsän läheisyys on 70-luvun lähiölapsia ja myös tuolloisia aikuisia yhdistävä kokemus.”
Metsän hyvää tekevä vaikutus yllätti esiteinin. ”Kävin läpi kaikki nuoruuden vaikeudet metsässä kuljeskellessani. Metsästä tuli olennainen osa elämääni, ja tunsin kuuluvani osaksi jotakin.”
Joskus Sirpa Kähköselle tulee metsässä tunne, että siellä on joku muukin kuin hän. ”Silloin laulan kovaäänisesti, jotta mahdollinen karhu tietäisi, että olen siellä samoilla asioilla marjoja riipimässä.” Kuva: Maria MiklasPois ennustettavuudesta
Lukijatilaisuudessa muuan yhdeksänkymppinen rouva tuli kertomaan, miten Kähkösen romaani oli palauttanut hänen mieleensä sen, miten he 40-luvulla kulkivat tulevan miehensä kanssa metsässä käsi kädessä.
Kähkönen ymmärtää rouvaa. Hänenkin ukkinsa asui keittiön ja huoneen käsittävässä asunnossa, vaikka perheessä oli yhdeksän lasta.
”Metsä on ollut rakkauselämän kannalta tärkeä, kun on asuttu ahtaissa hellahuoneissa ja pienissä oloissa isojen perheiden kanssa. Nuoret ja vähän vanhemmatkin ovat kaivanneet läheisyyttä.”
Metsä toi elämään kaivattua laveutta, ja siellä sai rauhassa puhua asioitaan, kun jopa huussissa joku saattoi olla kuuntelemassa hatarien lautaseinien ulkopuolella.
”Metsässä oli rauhaa ja yksityisyyttä. Rakastavaiset saivat metsässä kaivattua kahdenkeskisyyttä; ei metsään menty vain rakastelemaan.”
Metsän suoma väljyys on edelleen olennaista. ”Minulle asemakaavan ulkopuolelle meneminen on tärkeätä, vaikka en kaipaa asumaan maalle. Arvostan metsän suomaa jatkuvaa mahdollisuutta mennä ulos ruudukosta.”
”Mennä metsään” -ilmaisu ei tarkoita Kähköselle sitä, että jotakin olisi mennyt pieleen.
”Se voi tarkoittaa myös sitä, että menee tieltä pois sinne, missä ei ole kaavamaista ennustettavuutta. Näen metsän paikkana, jossa ihmisen valmiit kaavat eivät toimi.”
Korvissa kasvien kirkunaa
Kähkösen juuri ilmestyneen Muistoruoho-romaanin pikku-Hillasta ei tunnu hyvältä, kun mummo ottaa vihdaksia koivusta. Tytön mieltä kaihertaa kysymys, voiko taittaa korttakaan ilman, että johonkuhun sattuu.
Sirpa Kähkönen paikallistaa oman herkkyytensä kaikkeen elolliseen heränneen silloin, kun hän luki – varmaankin liian nuorena – yhden Roald Dahlin novellin. Siinä mies oli keksinyt laitteen, jolla saattoi kuunnella kasvien ääniä ja kuulla, miten kasvit valittivat, kun niitä runnottiin.
”Nyt, kun vältän lihaa ruokavaliossani ja pyrin syömään lähinnä kasviksia, kuulen korvissani, kuinka kasvit kirkuvat, kun rouskutan niitä.”
Kirjailija tiedostaa, että ihmisen yksi keino selviytyä luonnon ja oman itsen välisestä, perustavaa laatua olevasta ristiriidasta on se, että ajattelemme muun elollisen olevan ihmistä tunnottomampaa.
”Siksi eläimen kipua tai surua ei tunnusteta. Se on ihmisen ylimielisyyttä.”
Hän pohtii tästä näkökulmasta myös omaa työtään kirjailijana. Mitä suositumpi on kirjailijana, sitä enemmän puita kaadetaan, jotta saadaan paperia.
”Se on hirveä ongelma ja tunnontuskien lähde. Kirjailija Anni Kytömäki on lahjoittanut rahaa Luonnonperintösäätiölle, ja niin aion minäkin tehdä. Näin ainakin joitakin metsiä säilyy kaatamattomana.”
Kustantajat tekevät työtä sen eteen, että kirjoissa käytetty paperi on mahdollisimman vastuullisesti tuotettua. Sitä paitsi sähköisillä päätteillä kirjoja luettaessa ilmastokuorma kasvaa niin laitteiden valmistuksen viemän kuin jokaisen klikkauksen tarvitseman energiantuotannon vuoksi.
”Suo siellä, vetelä täällä. Ongelma on monitahoinen, eikä siihen ole yksinkertaista ratkaisua.”
”Minulla on haaveena päästä entistä useammin metsään. En ehdi nähdä koko maailmaa, joten mitäpä jos näkisinkin jotain tarkemmin.” Kuva: Maria MiklasLähipuiden puolustajat
Kaupungissa yksittäiset puut saattavat olla asukkaille yhtä tärkeitä kuin maalla kokonainen metsä.
”Kaupunkipuiden suuren merkityksen näkee siinä, miten ihmiset haluavat puolustaa oman alueensa puita, kun ne tulevat uhatuiksi.”
Sirpa Kähkönen on nähnyt, miten asennoituminen puihin on muuttunut. Jos ennen puiden suojelua pidettiin hörhöilynä, nyt suojellaan mitä voidaan. Mikäli huonokuntoisia tai rakentamisen tiellä olevia kaupunkipuita joudutaan kaatamaan, tilalle istutetaan mahdollisimman suuria taimia.
”Ihmisen elämä on lyhyt verrattuna puuhun, ja juuri siksi ihmiset puolustavat lähiympäristöjään niin raivokkaasti. Kun istutetaan isoja puita, asukkaat ehtivät nauttimaan ison puun antamasta suojasta ja varjoisuudesta. Tällä tavalla uusiakin asuinalueita pystytään kehittämään niin, että niihin tulee kaupungin ja valmiin tuntu.”
Metsä voi olla myös poliittinen kysymys. Sirpa Kähkönen on seurannut Moskovan Himkin tuhannen hehtaarin suojeltua tammimetsää, joka on tiehankkeen vuoksi uhattuna. Himkin metsän puolesta on syntynyt ruohonjuuritason aktivismia, johon on alkanut kietoutua paljon muutakin politiikkaa.
Kirjailija tarkkailee myös kotikaupunkinsa Helsingin puita, sillä kaupungissa on menossa ennätyksellinen määrä isoja rakennusprojekteja.
”Saatan kaupungilla kävellessäni taputtaa puuta, joka on tukalassa paikassa ja silti pärjäilee. Sanon sille samalla, että ’hyvin tehty, koeta jaksaa’.”
Tarinat tulevat kerrotuksi
Tutkimusten mukaan kaunokirjallisuutta lukevat ihmiset tuntevat empatiaa ja osaavat asettua toisten asemaan. Kähkönen uskoo kirjaan ja sen hyvää tekevään vaikutukseen. Elokuvien tai edes kehuttujen tv-sarjojen tarinat eivät riitä.
”Tv-sarjojen ja elokuvien taustalla oleva suuri raha virtaviivaistaa ja keskiarvoistaa tarinat. Pieneksi koetut, hiljaiset tarinat jäävät jalkoihin, katoavat. On hyvä huomata, kuka saa tilaisuuden kertoa ja kenen tarinoita hän kertoo.”
Suomessa on paljon kirjankustantajia, ja täällä on myös melko helppoa julkaista teoksia omakustanteena.
”Kirjoissa voidaan kertoa niin monenlaisia tarinoita monien erilaisten ihmisten näkökulmista. Siksi kirja on korvaamaton. Tulee enemmän tarinoita kerrotuksi, kuulluksi ja nähdyksi.”
Kuopiossa Minna Canth kirjoitti enimmäkseen kaupunkilaisista, mutta hänenkin Hanna-pienoisromaanissaan kaupunkiympäristössä ”vähäverisiksi” käyneet tytöt lähetetään maalle elpymään. Canthille itselleen Puijon metsä oli jokapäiväinen virkistyksen lähde.
Ja vaikka Aleksis Kivi kuvaa Seitsemässä veljeksessä sitä, miten ihmisen pitää tulla metsästä ihmisten ilmoille, Impivaaran-kierros on välttämätön. Metsä on seitsemälle veljekselle voimaa antava paikka, jonne pääsi vaikeuksia suojaan. Metsästä he saivat uuden alun elämälle.
”Koko kotimainen kirjallisuus on rakentunut siitä, että metsä on suunnaton vapauden, riemun ja ihmisenä olemisen elementti.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 8/2019.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
