• ”Peuroja tai kauriita näkee lähes joka kerta, kun käyn metsäpalstalla" – Lukijoiden kohtaamat peuravahingot vaihtelevat alueittain

    MT Metsä kysyi lukijoilta pienten hirvieläinten aiheuttamista vahingoista.
    Metsäpeuralle maistuvat pellon antimet.
    Metsäpeuralle maistuvat pellon antimet. Kuva: Jaana Mäkelä
    Metsä
    25.7.202010:00
    Aura Pilkama

    Pienille hirvieläimille, peuroille ja kauriille, maistuvat viljelykasvien lisäksi puuntaimet, mutta eläinten määrä vaihtelee alueittain. Puolet verkkokyselyyn vastanneista oli kohdannut sorkkaväen vahinkoja, toinen puoli ei ongelmaa ole huomannut.

    Näin pienten hirvieläinten aiheuttamia vahinkoja kommentoitiin:

    ”Peuroja tai kauriita näkee lähes joka kerta, kun käyn metsäpalstalla. Ainakin mäntyjen taimet, yhden ja kahden metrin mittaiset, ovat menettäneet latvuksiaan. Kasvun tai laadun menetystä tulee siitä, kun muutamasta isommasta männystä on kuori pois reilun metrin korkeudelta.”

    ”Viime vuonna istutetut kuusentaimien latvat syöty 90-prosenttisesti.” ”Koivuntaimet napsittu jo ensimmäisenä vuonna, kuusen taimet sotkettu osittain.”

    ”Kustavissa peurat ja kauriit syövät lähes kaiken vihreän, ja kaunis saaristoluonto köyhtyy. Nyt parhaillaan on menossa mustikan varpujen ja kukkien syönti. No eipä tänne taida tulla thaimaalaisia poimijoitakaan.”

    ”Nyt hirvikanta on Oulun alueella sopiva.”

    ”Ei ole ongelma Keski-Karjalassa, ainakaan vielä.”

    ”Kauriit ovat syöneet jonkin verran kuusen taimien kasvaimia ja saaneet hengiltä muutaman pikku kuusen taimenkin, mutta en pitäisi niitä varsinaisesti vahinkoina, mittasuhteet huomioon ottaen.”

    ”Padasjoella kaupunkilaismetsästäjät haluavat, että peura- ja kauris­kannat lisääntyvät, joten niitä ei metsästetä. Metsänomistajalla ei ole mitään keinoja vähentää kantaa, jos itse et kuulu metsästysseuraan.”

    ”Kaupallisen metsästyksen lisääntymisen johdosta paikallinen metsästysseura kasvattaa kantaa alueella, jotta maksaville asiakkaille riittää tapettavaa. Muut alueella asuvat kärsivät hirvieläinten aiheuttamista vahingoista ilman mahdollisuutta korvauksiin.”

    ”Lupavapaaksi myös peurat. Metsästysseuroihin ei pääse mukaan tai jos pääsee, niin ei hirviporukkaan. Lihanjako se on tärkein juttu ja suurin riidan aihe.”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle