Ruotsissa metsästystä vastustavat yhdistykset eivät onnistuneet pysäyttämään tämänvuotista karhunmetsästystä. Luulajan hallinto-oikeus hylkäsi heidän tekemänsä valitukset.
Kaksi yhdistystä valitti karhulle myönnetyistä luvista kaikissa maakunnissa. Joissakin maakunnissa he ovat pyytäneet oikeutta hankkimaan ennakkoratkaisun myös EU:n tuomioistuimelta.
Hallinto-oikeus kuitenkin katsoo päätöksessään, että lääninhallitusten hallintolautakunnat ovat tehneet oikeat päätökset. Näin ollen nyt on varmaa, että vuoden 2025 luvanvarainen karhunmetsästys voi alkaa suunnitellusti 21. elokuuta.
Hallinto-oikeuden mukaan metsästys on asianmukaista karhupopulaation koko ja koostumus huomioon ottaen ja että metsästys täyttää valikoivuutta ja tiukasti valvottuja olosuhteita koskevat vaatimukset.
Suomessa valitukset johtivat siihen, että Itä-Suomen hallinto-oikeus on antamillaan välipäätöksillään kieltänyt Suomen riistakeskuksen tekemien poikkeuslupien toimeenpanon. Tuomioistuimen alustavan arvion mukaan lopulliset ratkaisut tehdään vuoden 2025 loppupuolella tai vuoden 2026 alkupuolella.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
