• Näin Äkäslompolon turmahostellin tulipalo syttyi – ”Tuhkan riskeistä ei ole riittävää ymmärrystä”

    Hostellipalossa kuoli kolme ihmistä.
    Otkesin mukaan tulipalo syttyi muovisesta tuhkalaatikosta. Palo ehti levitä pitkälle ennen kuin se havaittiin. LEHTIKUVA / Stringer.
    Otkesin mukaan tulipalo syttyi muovisesta tuhkalaatikosta. Palo ehti levitä pitkälle ennen kuin se havaittiin. LEHTIKUVA / Stringer.  
    Metsä|Retkeily
    14.4.202516:05
    STT

    Helmikuussa Äkäslompolossa Kolarissa syttyneen hostellipalon taustalla oli useita puutteita turvallisuudenhallinnassa, käy ilmi Onnettomuuskeskuksen (Otkes) tutkintaraportista.

    Tulipalo syttyi muovisesta tuhkalaatikosta. Matkanjärjestäjän ryhmä oli tehnyt edellisenä iltana revontuliretken. Retken aikana poltetun nuotion tuhkat oli kuljetettu pois retkipaikalta ja säilötty rakennuksen ulkovarastoon.

    Laatikko syttyi yöllä ja tuli levisi nopeasti rakennuksen rakenteisiin ja ulkopinnoille. Palo ehti levitä pitkälle ennen kuin se havaittiin, Otkes toteaa. Otkes oli jo aiemmin tiedottanut, että nuotiotuhkat ovat hostellipalon todennäköisin syttymissyy.

    Palon leviäminen ainoan uloskäynnin eteen hankaloitti luhtikäytävän varrella olleista huoneista poistumista, Otkes toteaa. Kaikki palossa kuolleet olivat majoittuneet luhtikäytävän huoneisiin. Hostellipalossa kuoli kolme ihmistä.

    Raportin mukaan vuosien saatossa hostellirakennukseen tehdyt muutokset olivat heikentäneet rakennuksen palo- ja poistumisturvallisuutta. 1950-luvulla rakennettua hostellirakennusta oli muutettu vuosien aikana asuinrakennuksesta majoituskäyttöön.

    Tiedot rakennuksen käyttötarkoituksesta olivat palotarkastusjärjestelmässä virheellisiä eikä tieto rakennukseen tehdyistä muutoksista ollut välittynyt täysin pelastusviranomaisille.

    Tuhkan riskejä ei ymmärretä

    Otkesin mukaan tuhkan riskeistä ei ole riittävää ymmärrystä. Tuhkan kuumuutta ja vaarallisuutta on vaikeaa hahmottaa ulospäin, tutkinnanjohtaja Timo Naskali toteaa Otkesin tiedotteessa. Otkes suosittaa Metsähallitusta kehittämään yhdenmukaiset käytännöt tuhkien kanssa toimimiseen. Lisäksi Otkes suosittaa sisäministeriötä huolehtimaan, että alueen pelastusviranomaisilla on ajantasainen tieto rakennusten majoitustoiminnasta valvontatyön kohdentamiseksi.

    Otkes nostaa esiin myös sen, että revontuliretkien kaltaisten ohjelmapalvelujen riskit on arvioitu vähäisiksi. Niiden turvallisuus on palveluntarjoajan vastuulla. Otkesin mukaan Turvallisuus- ja kemikaaliviraston tulisi uusia ohjelma- ja elämyspalvelujen turvallisuudenhallinnan ohjeistusta.

    Otkes korostaa myös viranomaisten yhteistoimintasuunnitelman merkitystä suurta matkailijamäärää koskevissa onnettomuuksissa sekä harvaan asutuilla alueilla. Myöskään psykososiaalisen tuen antamista ei ollut suunniteltu akuutin alkuvaiheen jälkeen.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Airamin termospullo täyttää 90-vuotta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen