• Lukijalta: Metsänomistajat ja metsäteollisuus ovat metsäkeskustelussa mörköjä, vaikka ilman niitä meillä ei olisi nykyistä elintasoamme

    Jokaisella saa olla mielipiteensä, mutta ennen kuin se tuodaan julki sosiaalisessa mediassa, pitäisi ehkä vähän ottaa selville, mitä kyseinen asia todella pitää sisällään.
    Metsä|Metsäpolitiikka
    10.1.202314:35
    Lukijalta
    Marja Tolonen

    Suomi on Ruotsin ohella metsäisempiä maita koko Euroopassa. Meillä on joka puolella metsää. Valtakunnan metsien inventoinnin 2019–2020 mukaan metsissämme on nyt noin 2,5 miljardia kuutiometriä puuta.

    Suomen metsät kasvavat joka kasvukaudella yli 100 miljoonaa kuutiota. Tästä kasvusta hakataan vuosittain noin 80 miljoonaa kuutiometriä.

    Kirjoitetaan, että Suomen metsien kasvu on pienenemään päin. Miksi?

    Voisikohan tämä johtua siitä, että metsiä halutaan suojella enenevissä määrin? Vanhat metsät eivät kasva. Niistä tulee hiilipäästöisiä metsiä.

    Jos nuoria metsiä ei hoideta, ne ränsistyvät ja tulevat hiilipäästöisiksi. Hakkuita ja harvennuksia pitäisi lisätä, jotta metsät voisivat hyvin ja olisivat hiilinieluja.

    Jotenkin tuntuu siltä, että Suomen metsät, metsänomistajat sekä metsäteollisuus ovat hiilinielu- ja metsäkatokeskustelussa suuria mörköjä. Ilman metsiämme, metsänomistajiamme sekä metsäteollisuuttamme meillä ei olisi nykyistä elintasoa.

    Vain metsät, maaperä ja vesistöt voivat sitoa hiiltä. Me kansalaiset aiheutamme toimillamme hiilidioksidia ilmakehään. Esimerkiksi lentoliikenne aiheuttaa kolme prosenttia koko EU:n kasvihuonepäästöistä.

    Suomessa on vihreän ajatusmaailman omaavista ihmisistä koostuva Luontopaneeli. Onneksi meille on tulossa myös Metsäpaneeli, jossa osallisina on tutkijoita. He tukeutuvat lausunnoissaan tutkittuun tietoon, ei vain niin sanottuun mutu-tuntumaan, niin kuin Luontopaneelin osallistujilla joskus taitaa olla.

    Myös EU:ssa kuunnellaan vain luontoihmisiä. Siellä ei ole päättävissä elimissä montakaan metsäasiantuntijaa.

    Minua myös ihmetyttää ja kummastuttaa kansalaisten ajatusmaailma. Jokaisella saa olla mielipiteensä, mutta ennen kuin se tuodaan julki sosiaalisessa mediassa, pitäisi ehkä vähän ottaa selville, mitä kyseinen asia todella pitää sisällään. Olisi myös hyvä kuunnella metsäasiantuntijoita, joilla on tarkempaa tietoa asiasta.

    Marja Tolonen

    metsäasiantuntija

    Hausjärvi

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin