• Luston näyttelykausi henkii toivoa ‒ päärooleissa puuarkkitehtuuri ja nallekarhut

    Metsämuseon peruskorjaus ja päänäyttelyjen uudistus etenevät taustalla vähitellen, ja valmista pitäisi olla keväällä 2024.
    Metsänkuninkaan syntymäpäivää juhlistaa Lustossa 200 erilaista ja eri ikäistä nallea.
    Metsänkuninkaan syntymäpäivää juhlistaa Lustossa 200 erilaista ja eri ikäistä nallea.  Kuva: Saara Lavi
    Metsä|Metsä
    1.5.202218:30
    Terhi Torikka
    savonlinna

    Suomen Metsämuseo Luston vuoden 2022 näyttelykausi avautui torstaina 28. huhtikuuta. Puuarkkitehtuuri ja sen luoma toivo nousevat esiin erikoisnäyttelyissä Toivoa puusta ja Kattoristikoiden ratkojat.

    Toivoa puusta -näyttely nostaa esiin puurakentamisen vahvuudet, mutta myös heikkoudet. Nimi liittyy siihen, että puulta toivotaan nyky-yhteiskunnassa ilmastokriisin keskellä paljon. Noin puolet uusista kouluista Suomessa rakennetaan puusta ja puiset kohteet ovat voittaneet arkkitehtuuripalkintoja, mainitsi näyttelyn kuratoinut kulttuuritoimittaja Minna Joenniemi avajaispuheessaan.

    Näyttely käsittelee rakentamisen isoa muutosta, ja pohtii myös, pitääkö rakentaa ollenkaan. Esille pääsee myös vanhojen talojen korjaaminen ja vaaliminen.

    Toivoa puusta -näyttelyn on tuottanut Arkkitehtuurimuseo. Näyttely käsittelee puun roolia ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Hauskana yksityiskohtana se kertoo muun muassa, että Suomen kartalle on merkitty yli 800 Toivolaa, joiden joukossa on muun muassa monia kouluja ja seuraintaloja.

    Kokonaisuus on toteutettu ympäristöministeriön puurakentamisen toimenpideohjelman tuella. Näyttely on esillä Lustossa 28.4.–26.3.2023.

    Nallekeräilijä Käpy Tarus toi näyttelykauden avajaisiin mukanaan Tusso-nallen vuodelta 1910.
    Nallekeräilijä Käpy Tarus toi näyttelykauden avajaisiin mukanaan Tusso-nallen vuodelta 1910.  Kuva: Saara Lavi

    Sympaattinen ja vahvasti paikallinen näyttely Metsänkuninkaan syntymäpäivä juhlistaa Nallekarhu-lelun 120-vuotisjuhlaa. Lustoon on tuotu 200 nallea savonlinnalaisen Käpy Taruksen keräämästä, ja Savonlinnan kaupungille lahjoittamasta kokoelmasta.

    Tarus kuvailee nalleja maailman rakastetuimmiksi leluiksi, joilla leikkivät tytöt ja pojat ja joita rakastavat vanhat sekä nuoret. Tarus on keräillyt nalleja vuodesta 1992 ja myös tehnyt itse yli 500 nallea. Kokoelma oli aiemmin esillä Savonlinnan nukkemuseossa, jonka toiminnan loputtua Tarus lahjoitti lelukokoelmansa Savonlinnan kaupungille, missä se on sijoitettuna museoon Riihisaaressa. Vastaavassa mittakaavassa nallet eivät ole olleet esillä vuoden 2016 jälkeen.

    ”Hienoa, että nallekarhu sai tulla viettämään juhlia näin hienoon ympäristöön”, Tarus sanoo.

    Nallekarhu syntyi samanaikaisesti saksalaisessa Steiffin leikkikalutehtaassa ja Yhdysvalloissa vuonna 1902. Nallekarhu, englanniksi teddybear, sai teddy-etuliitteen presidentti Theodor Rooseveltin mukaan. Roosevelt osallistui karhunmetsästykseen Missisippissä, mutta kieltäytyi ampumasta kiinniotettua eläintä. Tapauksesta tehty pilapiirros kuvasi teddykarhun, ja sen pohjalta leikkikalutehdas lanseerasi ensimmäisen nallekarhun nimeltä ”Teddy’s Bear”. 120 vuoden aikana teddykarhu on tullut tunnetuksi ympäri maailmaa lukemattomina erilaisina versioina.

    Metsänkuninkaan syntymäpäivä -näyttelyn vanhin nalle on vuodelta 1913 ja nuorin, Sisu nimeltään, on valmistunut vuonna 2022. Näyttely on esillä Lustossa 28.4.–2.10.2022.

    Kattoristikoiden ratkojat -näyttely esittelee keskiaikaisten kattoristikoiden maailmaa ja sitä selvittävän tutkimusryhmän työtä. Esillä on tekstien ja kuvituksen ohella pienoismalli sekä aineistoa, joka havainnollistaa kenttätyötä.

    Suomen vajaan kahdenkymmenen keskiaikaisen kivikirkon kattorakenteissa on säilynyt tallessa puurakennusperintöä keskiajalta saakka. Puiset kattorakenteet ovat paitsi ainutlaatuinen tutkimusaineisto, myös yhä edelleen toimiva kantava rakenne. Pitkäikäisen puurakentamisen taidonnäytteet ovat kestäneet aikaa jo yli puoli vuosituhatta.

    Näyttelykauden avaus keräsi Metsämuseo Lustoon paljon väkeä.
    Näyttelykauden avaus keräsi Metsämuseo Lustoon paljon väkeä.  Kuva: Saara Lavi

    Metsämuseo Luston peruskorjaus ja vakionäyttelyjen uudistus etenevät jo hiljalleen. Museo on ainakin tänä vuonna, samoin kuin kesäkaudella 2023 siitä huolimatta avoinna aivan normaalisti, ja uudistustyötä tehdään taustalla vähitellen, kertoo viestinnän asiantuntija Sari Kotivirta.

    Uudistusten on tarkoitus valmistua keväällä 2024.

    Lue lisää:

    "Nyt tai ei koskaan" – Niina Uronen palasi metsämuseo Luston toimitusjohtajana juurilleen vain parin kilometrin päähän lapsuudenkodistaan

    Aikamatka 1970-luvulle: Koskettava verkkonäyttely metsätyön murroksesta on katsaus maaseudun arkeen iloineen ja suruineen

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa