
Kun vielä vuonna 2017 koneellisesti istutettiin noin 3 000 hehtaaria, vuonna 2021 yllettiin enää 600 hehtaariin. ”Muutos on ollut yllättävän nopea”, huomauttaa Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jaana Luoranen.
Vielä kymmenen vuotta sitten koneellista istutusta pidettiin melko lupaavana työmuotona.
”Manuaalisten istutusten pelättiin loppuvan tekijöiden puutteeseen. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan metsänomistajat istuttavat edelleen. Lisäksi istutustyömaille on palkattu ulkomaista työvoimaa”, Luoranen sanoo.
Istuttaja ja pottiputki ovat varsin kustannustehokas työpari, mikä on entisestään syönyt koneellisen istutuksen markkinaa.
”Koneellista istutusta kohtaan on edelleen kiinnostusta, mutta urakointivolyymeja ei pystytä takaamaan. Koneyrittäjälle kyse on satojen tuhansien eurojen investoinnista, joten hänen on voitava luottaa siihen, että työtä on vuodesta toiseen riittävästi”, sanoo Koneyrittäjien varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola.
Koneistutuksen yleistyminen vaatisi uudelleen järjestäytymistä koko metsänviljelyketjulta. Esimerkiksi taimilogistiikan järjestäminen voisi olla haastavaa.
”Tuottavuusvaatimuksen takia koneella pitäisi istuttaa myös heinäkuussa, mikä vaatisi erillisen kesätaimierän kasvattamista”, Luoranen sanoo.
Osaltaan koneistutuksen yleistymistä jarruttaa käytössä oleva kalusto. Nykyiset ratkaisut soveltuvat parhaiten melko isoille, tasaisille ja vähäkivisille viljelyaloille, joilta hakkuutähde on korjattu. Turvemaille kalusto soveltuu kehnosti, ja ongelmia tuottaa myös sekaviljelyssä tarpeellinen pienipiirteisyyden huomioon ottaminen.
”Koneistutuksen tuotekehitykseen pitäisi panostaa. Nykykalustolla työmääriä ei voida lisätä”, toteaa Suomen metsäkeskuksen metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes.
Vaikka koneistutuksen nopea yleistyminen ei nyt ole näköpiirissä, pidemmällä aikajänteellä koneet voivat hyvinkin palata viljelytyömaille.
”Käsin tehtävä metsätyö on raskasta, ja vaikka tekijöitä on toistaiseksi löytynyt, edessä voi kuitenkin olla jonkinlainen työvoimapula”, Simo Jaakkola varoittaa.
Työvoimapula iskee viimeistään sitten, jos metsien hoitorästien kanssa otetaan ryhtiliike.
”Mikäli kaikki taimikonhoidot tehtäisiin ajoissa, työvoima ei riittäisi millään. Suoraan sanottuna olisimme liemessä”, Markku Remes tokaisee.
Asiantuntijoiden mukaan koneistutus kannattaa tästä syystä pitää hengissä, vaikka sitten tekohengittämällä.
”Jos koneellinen istutus pääsee kuolemaan pois, sen uudelleen synnyttämisessä on omat hankaluutensa”, Koneyrittäjien Jaakkola toteaa.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/2023.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
