Kulunut kausi 2023 Keminmaan kalateiden kupeella oli kuin muistutus menneestä, koska koko nousukauden aikana ainoastaan noin 200 merilohta on tavattu kalateiltä. Näistä lohista vain muutama kymmen on ollut naaraslohia.
Näin kertoo Lohijokitiimi ry:stä Kemijokisuun ammattikalastaja Jukka Viitala katsauksessaan.
”2000-luvun alkupuoliskolla, kun kaikki kalateille nousseet lohet olivat peräisin Kemijoen velvoiteistutuksista, eikä evämerkintöjä vielä ollut käynnistetty, hakeutui kalateihin 700–1200 kalaa kaudessa, ja valtaosa niistä oli lohia.”
Vuonna 2018 ylisiirrot lopetetiin kalatautivaaraan vedoten, samoin vuonna 2019.
”Vuosina 2014–2017 siirrettiin lohia yhteensä 4 060. Teoriassa näiden lohien olisi pitänyt kutea siirtoalueilleen yli 15 miljoonaa mätimunaa. Kuitenkin vuonna 2020, kun siirtoja päästiin jälleen toteuttamaan, kala oli hukassa”, Viitala kertoo.
Vielä 2018 kalateiden laskurilaitteella kävi hänen mukaansa yli 7 000 kalaa ja kaikkiaan kalateillä tavattiin lähes 9 000 kävijää. Eri arvioiden pohjalta päädyttiin siihen, että yli 45-senttisiä lohia oli patoaltaalle hakeutunut noin 2 000.
”Virtahakuisena kalana viljeltyjen lohien osuuden pieneneminen kalateillä indikoi näkemyksemme mukaan voimistuneiden vuorokausisäännöstelyn vaikutuksia Kemijokisuun vaikutusalueella.”
Viitalan mukaan nyt eletään aikaa, jossa ylisiirtojen vaikutukset vähenevät ja sen myötä kalateiden käyttäjät.
Jatkossa Kemijoen merialueen velvoitteen hoidossa kaloja istutettaisiin Kemijokisuuhun seuraavasti: 3,1 miljoonaa yksikesäistä vaellussiian poikasta, 90 000 kaksivuotista taimenen vaelluspoikasta ja reilut 0,6 miljoonaa kaksivuotista lohen vaelluspoikasta
Istuttamista Kemijoen merialueen veteen Viitala pitää vääränä valintana.
”Käytännössä nämä lohenpoikaset leimautetaan kyseisen alueen veteen eli sen hajuun.”
”Menetelmän avulla Kemijoen velvoiteistukkaiden kotijoki on siis Kemijoen suualueen vesi, ei jokivesi eikä seuraava voimalaitos. Keminmaan kalateille noustessaan Kemijoen velvoiteistutuksista peräisin olevat lohet ovat harhautuneet ja palaavat leimautumisalueelleen viimeistään kutuajan lähestyessä”, Viitala uskoo.
Käytännössä hän arvelee yhä useamman lohen päätymistä hylkeiden ravinnoksi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
