• Pihkan keruu on sitkeän eränkävijän tahmaista touhua – katso video

    Hyvä päiväsaalis on 4–5 kiloa kuusenpihkaa. Kävelymatkaa kertyy tavallisena keruupäivänä kymmenisen kilometriä.
    Jukka Haaranen kerää pihkaa sopimuskeruualueelta Mäntsälässä.
    Jukka Haaranen kerää pihkaa sopimuskeruualueelta Mäntsälässä. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä
    25.5.201920:00
    Hanna Lensu

    Hyvä kerääjä voi saada päivässä 4–5 kiloa pihkaa.

    Kovettuneet pihkakimpaleet rapsutellaan irti luuppiveitsellä.
    Kovettuneet pihkakimpaleet rapsutellaan irti luuppiveitsellä. Kuva: Sanne Katainen

    Tämä jos mikä on tahmaista työtä! Karelia Arctic Oy:n tuotantovastaava Jukka Haaranen näyttää, miten kuusenpihkaa kerätään kaupalliseen jalostukseen.

    Saalista kerätään talteen itsestään, esimerkiksi salamaniskusta, vaurioituneista puista. Työkaluna Haarasella on luuppiveitsi, jota tavanomaisesti käytetään hevosten kengityksessä. Sillä hän rapsuttelee kovettuneita pihkakimpaleita puun kyljestä irti.

    Karelia Arctic valmistaa pihkasta voidetta Pihqa-tuotemerkillä. Pihkavoiteen resepti on periytynyt Haaraselle hänen isoisältään, joka osasi valmistaa kotitekoista pihkavoidetta eläinten ja ihmisten ihovaivojen taltuttamiseen.

    "Pihkan kerääminen ei ole helppoa", Haaranen kertoo. Hän kerää osan yrityksen tarvitsemasta pihkasta itse ja osa ostetaan sopimuskerääjiltä.

    "Hyvä kerääjä voi saada päivässä 4–5 kiloa pihkaa. Suurimmat saaliit ovat kymmenen kiloa."

    Tyypillisesti hän kävelee keruupäivän aikana kymmenisen kilometriä. Vuosien kokemuksen perusteella hän tietää ja muistaa, missä on pihkaisia puita. Mistä tahansa pihkaa ei kuitenkaan voi kerätä, sillä se ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.

    "Meillä on sopimuskeruualueita Pohjois-Karjalassa ja Lapissa, muun muassa Tornatorin ja isojen yksityismaanomistajien mailla."

    Metsähallituksen metsätalouskäytössä olevista metsistä pihkaa ja muita luonnontuotteita voi kerätä, jos on lunastanut sähköisen mobiililuvan.

    Karelia Arcticin pihkavoidetta valmistava laitos sijaitsee Tuusulassa.

    Lue myös:

    Karelia Arcticin toimitusjohtaja Susanna Böckerman vaihtoi it-alan pihkabisnekseen:

    Bisnesnainen, maallemuuttaja ja vuorotyöläinen irtisanoutuivat palkkatöistään – nyt heidät elättää metsä

    Artikkelin aiheet
    pihkan keruu
    kuusenpihka
    Karelia Arctic
    Pihqa-voide
    luonnontuotteet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua