• Yle: Pehmopaperia valmistava tehdas tulessa Nokialla

    Pelastustyöt palopaikalla ovat käynnissä, eikä vaikutuksia tai palon lopullista suuruutta vielä tiedetä.
    Tulipalosta on annettu vaaratiedote. Kuvituskuva.
    Tulipalosta on annettu vaaratiedote. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Ympäristö
    29.11.202315:52
    Henna Lääveri

    Pehmopaperia valmistavan Nokian Paperin tehdas palaa Pirkanmaalla. Kohde sijaitsee Nokialla Kerhokadulla. Asiasta kertoo Yle.

    Vaaratiedote varoittaa paikallisia Kerhokatu 10 -osoitteesta tulevasta terveydelle vaarallisesta savusta. Ihmisiä kehotetaan pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ovet, ikkunat sekä ilmanvaihto.

    Palo on paikannettu ja sammutustyöt ovat käynnissä.

    Ylen mukaan pelastustyöt ovat käynnissä, mutta sen vaikutuksia tai palon lopullista suuruutta vielä tiedetä. Paikalla arvioidaan oleva noin 15 pelastusyksikköä.

    Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan kyse on todennäköisesti muuntamopalosta.

    Nokian Paperi kuuluu ruotsalaiseen Essity -pehmopaperiyritykseen.

    Ylen päivittyvään uutiseen tästä.

    Lisää aiheesta
    • Essityn tuotemerkkejä ovat Lotus, Embo, Emilia, Luonnonystävän, Royal ja Nessu. Kuva on Essityn toimistorakennuksesta Göteborgista Ruotsista.

      Ruotsalainen Essity aikoo sulkea pehmopaperikoneen Nokialla

    Artikkelin aiheet
    Nokian Paperi
    tulipalo
    Pirkanmaan pelastuslaitos
    Nokia
    Essity
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä