• Erävalvonta listaa karhunmetsästyksen lieveilmiöt: Siimoja teiden varsilla, karhuja houkuteltu hapansilakalla ja ammutulla uroshirvellä

    Lisäksi ainakin kahden karhun avatuista mahalaukuista löytyi puukolla leikattuja tuoreita lihakuutioita.
    Erävalvonnassa on tullut vastaan esimerkiksi metsäautoteiden varsille viritettyjä pisimmillään jopa kahden kilometrin mittaisia siimoja tai naruja.
    Erävalvonnassa on tullut vastaan esimerkiksi metsäautoteiden varsille viritettyjä pisimmillään jopa kahden kilometrin mittaisia siimoja tai naruja. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä
    5.11.201820:22
    Matti Tuominen

    Karhunmetsästyskausi päättyi lokakuun lopussa. Kauden aikana koko maassa kaadettiin ennätykselliset 335 karhua.

    Metsähallituksen erävalvonnan Facebook-sivulla on julkaistu karhunmetsästyskauden päätteeksi päivitys, jossa käydään läpi päättyneen kauden aikana ilmi tulleita lieveilmiöitä.

    Päivityksessä kerrotaan, että erävalvonnassa on tullut vastaan esimerkiksi metsäautoteiden varsille viritettyjä pisimmillään jopa kahden kilometrin mittaisia siimoja tai naruja. On karhua houkuteltu jopa hapansilakkapurkilla, viljalla, kalalla sekä haaskaksi ammutulla uroshirvellä.

    Lisäksi ainakin kahden karhun avatuista mahalaukuista löytyi puukolla leikattuja tuoreita lihakuutioita.

    "Taisipa sellainenkin mielenhäiriö käydä ennen hirvenpyynnin alkua, että koiran haukkuun ammuttiin karhua "toivotaan toivotaan -asenteella" ja laukauksen kohteena olikin hirvi", päivityksessä kerrotaan.

    Tuosta hirvestä tuli haavakko, ja se päätyi niin sanotusti metsän hyväksi.

    Päivityksen lopuksi huomautetaan, että suurelta osin karhuja metsästetään juuri niin kuin kuuluukin.

    Lue lisää:

    Syksyn karhusaaliista ennätyksellinen: 335 kontiota kaatui

    Artikkelin aiheet
    karhunmetsästys
    Metsähallitus
    erävalvonta
    luontorikkomukset
    metsästyskausi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio