• MTK vaatii metsien hiilinielun huomioimista

    MTK:n mukaan metsien todellinen kyky sitoa hiiltä on huomioitava kansainvälisissä ilmastosopimuksissa. Metsien on todettu sitovan hiiltä aiemmin luultua enemmän.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    26.3.201217:06
    MT toimitus

    ”Metsien odotettua voimakkaampi kasvu sitoo hiiltä huomattavasti enemmän kuin aiemmin on oletettu. Kioton ilmastosopimuksen lähtökohdat pitää siksi muotoilla uusiksi”, vaatii MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila .

    Tuoreen kansainvälisen huippututkimuksen mukaan metsien hiilinielu on suoraan verrannollinen puuston karttumiseen eikä metsäpinta-alan muutokseen.

    ”Tulokset osoittavat, että Kioton sopimuksen perusajatus metsien pinta-alan ja hiilinielun yhteydestä on väärä. Todellisuudessa hiiltä sitovat kuutiometrit, eivät hehtaarit.”

    Suomessa metsäpinta-ala väheni reilulla 300 000 hehtaarilla vuodesta 2000 vuoteen 2010. Samaan aikaan puuston tilavuus kasvoi kuitenkin yli 100 miljoonaa kuutiometriä.

    EU:n puusto on sotien jälkeen karttunut kaksinkertaiseksi ja puuston kasvuvauhti on tuplaantunut, vaikka metsäpinta-ala on kasvanut vain viidenneksen.

    ”Ilmiö on maailmanlaajuinen. Tutkimuksen mukaan maailman kokonaispuusto kasvaa, vaikka metsäpinta-ala vähenee.”

    ”Tuloksilla on suuri merkitys valmistauduttaessa neuvotteluihin maailmanlaajuisesta ilmastosopimuksesta”, sanoo Marttila.

    Marttila vaatii, että Kioton sopimuksen perusolettamus pitää välittömästi ottaa kriittisen tarkastelun kohteeksi. Samalla tulee ryhtyä ennakkoluulottomasti kehittämään vaihtoehtoisia, biologisilta lähtökohdiltaan realistisempia malleja kansainvälisen sopimuksen pohjaksi.

    Asia on erittäin tärkeä Suomelle, jolle Kioton pinta-alaperusteinen tarkastelu on erityisen epäreilu.

    Artikkelin aiheet
    hiilinielu
    metsät
    ilmastosopimus
    MTK
    Juha Marttila
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle