
Lounaisen ilmavirtauksen siivittämänä Etelä-Suomeen saapui tuolloin runsaasti kiuruja, töyhtöhyyppiä, kottaraisia, uuttukyyhkyjä ja muita varhaisia muuttolintuja, kertoo BirdLife Suomi.
Kiuruja nähtiin heti laajalla alueella Kristiinankaupungista Lappeenrantaan ja useammassa paikassa yksilömäärät nousivat toiselle sadalle. Ensimmäiset muuttavat kiurut oli havaittu aikaisemmin Paraisten Utössä. Kiuruja on havaittu sisämaassa Pirkanmaata ja rannikolla Keski-Pohjanmaata myöten.
Ensimmäinen töyhtöhyyppä nähtiin Utössä jo viikkoa aiemmin maanantaina. Seuraavina päivinä havaintoja kertyi kourallinen lisää, kunnes toissa viikon perjantaina eri puolilla Varsinais-Suomea nähtiin kymmeniä hyyppiä ja pienempiä parvia Porissa saakka. Viime viikolla töyhtöhyyppiä havaittiin jo Kristiinankaupungissa ja Jämsässä.
Myös ensimmäiset metsähanhet havaittiin viikolla 7. Nyt Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa on monin paikoin jo satoja metsähanhia ja jonkin verran merihanhia. Muutama tundra- ja lyhytnokkahanhikin on jo havaittu.
Laulujoutsenet ovat levittäytyneet laajalti Etelä-Suomeen, ja yksittäisiä on nähty Kainuussa ja Lapissakin.
Yksittäisiä aikaisia muuttajia ovat olleet 25.2. tylli Eckerössä sekä 1.3. kaksi ristisorsaa Paraisten Jurmossa ja kapustarinta Sastamalassa.
Helmikuun harvinaisin lintuhavainto tehtiin jo 9.2., kun omakotitalon seinustalta Vehmaalta löytyi nälkään nääntynyt tornipöllö. Laji on havaittu Suomessa vain seitsemän kertaa aikaisemmin ja tällä vuosituhannella vain kerran aiemmin: Taivalkoskelta löytyi kuollut tornipöllö vuonna 2006.
Lue lisää:
Laulujoutsenet eivät vielä sotke viljelyksiä – kevätmuutto aikaistuu vuosi vuodelta
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
