• UPM on saanut ympäristöviranomaisilta luvan sellutehtaansa käynnistämiselle Uruguayssa

    UPM:llä on jo ennestään yksi sellutehdas Uruguayssa.
    UPM kertoi viime kuussa, että Uruguayn tehtaan kokonaisinvestointi on noin 3,2 miljardia euroa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    UPM kertoi viime kuussa, että Uruguayn tehtaan kokonaisinvestointi on noin 3,2 miljardia euroa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Metsä|Metsäteollisuus
    15.4.202311:29
    STT–

    Metsäyhtiö UPM on saanut Uruguayn ympäristöviranomaisilta käynnistysluvan uudelle sellutehtaalleen, yhtiö kertoo tiedotteessa.

    UPM Paso de Los Toroksen sellutehtaan käynnistäminen alkaa yhtiön mukaan välittömästi. Sellutoimitukset asiakkaille alkanevat puolestaan toukokuussa.

    Maan ympäristöviranomaiset ovat yhtiön mukaan valvoneet tehtaan rakentamista koko projektin ajan.

    Yhtiön mukaan UPM ja sen alihankkijat luovat maahan noin 4 000 uutta työpaikkaa ja lisäksi noin 6  000 välillistä työpaikkaa. Investoinnin arvioidaan kasvattavan Uruguayn bruttokansantuotetta noin kahden prosentin verran.

    UPM kertoi viime kuussa, että tehtaan kokonaisinvestointi on 3,47 miljardia dollaria eli noin 3,2 miljardia euroa. Summaan sisältyy sellutehtaan lisäksi muun muassa syvänmeren satamaterminaali Montevideossa.

    Tehtaan vuosittainen tuotantokapasiteetti on 2,1 miljoonaa tonnia eukalyptussellua.

    UPM:llä on jo ennestään yksi sellutehdas Uruguayssa.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa