• Sahatavaran vienti Eurooppaan elpyy

    Sahatavaran vienti Eurooppaan elpyy vähitellen, mikä lisää suomalaisten sahojen tuotantoa tänä vuonna. Kotimaassa rakentaminen sen sijaan supistuu, ja sahatavarakaupan arvioidaan edelleen vähenevän.
    Lopen rakennuspuu, Vojakkala. Sahatavara, puupino, puuvarasto, taapeli.
    Lopen rakennuspuu, Vojakkala. Sahatavara, puupino, puuvarasto, taapeli. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä
    11.6.201413:12
    MT toimitus

    Itsenäisten sahojen etujärjestön Suomen Sahojen toimitusjohtaja Kai Merivuori kuvaa kotimaan sahatavarakaupan tilannetta surkeaksi. Rakentamisen lama on pakottanut sulkemaan roppakaupalla höyläyskapasiteettia, eikä kotimaassa odoteta parannusta ainakaan vielä tänä vuonna.

    Onneksi vauhtia riittää vientikaupassa.

    Sahatavaran vientimäärä kasvoi Metsäntutkimuslaitoksen mukaan tammi–maaliskuussa peräti viidenneksen verrattuna viime vuoden vastaavaan jaksoon. Tullin ennakkotietojen mukaan nousu jatkui huhtikuussa, tosin selvästi loivempana kuin kolmen ensimmäisen kuukauden aikana.

    Talous on piristynyt Euroopassa, mikä on vilkastuttanut kysyntää erityisesti suomalaisille tärkeissä vientimaissa Iso-Britanniassa ja Saksassa.

    Artikkelin aiheet
    sahatavara
    vienti
    Eurooppa
    Suomen Sahat
    rakentaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle