• Saksa mukaan metsäisten EU-maiden ryhmään

    Suomi, Ruotsi, Itävalta ja Slovenia perustivat ryhmän vuonna 2022. Myöhemmin mukaan ovat liittyneet myös Ranska, Italia ja Latvia.
    Noin kolmasosa Saksan maapinta-alasta on metsää. Kuvassa Grunewaldin metsää Berliinissä.
    Noin kolmasosa Saksan maapinta-alasta on metsää. Kuvassa Grunewaldin metsää Berliinissä.  Kuva: Juho Leskinen
    Metsä|Politiikka
    1.4.202612:30
    Anni-Sofia Hoppi

    Saksa on liittynyt mukaan EU:n metsäisten maiden For Forest+ -ryhmään.

    Suomi, Ruotsi, Itävalta ja Slovenia perustivat ryhmän vuonna 2022. Myöhemmin mukaan ovat liittyneet myös Ranska, Italia ja Latvia.

    Ryhmän tavoitteena on jakaa metsiin liittyvää tietoa ja hyväksi havaittuja käytäntöjä toistensa kanssa sekä edistää metsäisten jäsenvaltioiden asioita EU:ssa.

    Metsäisten maiden ministerit tapasivat toisiaan 31.3.–1.4. Ruotsissa pidetyssä kokouksessa.

    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) mukaan Saksan liittyminen ryhmään on metsäisille maille suuri voimavara, sillä nyt ryhmittymässä on mukana kolme suurta EU-jäsenmaata.

    Lisää aiheesta
    • Ryhmä etsii metsäpoliittisissa kysymyksissä yhteisiä kantoja kestävän metsien hoidon ja käytön mukaisesti.

      Metsäpolitiikka | Metsämaiden rintama sai uusia vahvistuksia – Italia ja Latvia liittyivät mukaan

    • For Forest+ -ryhmä pyrkii edistämään metsäasioita kestävän metsänhoidon mukaisilla periaatteilla.

      Metsäpolitiikka | Ranska liittyi metsäisten EU-maiden ryhmään – tarkoituksena edistää yhtenäistä metsäpolitiikkaa

    • EU:n For Forest+ -ryhmän metsäministerit ovat tutustustuneet vierailullaan muun muassa suomalaiseen metsänhoitoon ja -talouteen. Kuvassa Elfriede Moser Itävallasta, Marc Fesneau Ranskasta, Mateja Čalušić Sloveniasta, Suomen maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah sekä Peter Kullgren Ruotsista.

      Metsäpolitiikka | EU:n metsämaiden ministerit vierailulla Suomessa: ”Sama malli ei sovi kaikille”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    EU-metsäiset maat
    Saksa
    For Forest+ -ryhmä
    metsät
    Sari Essayah
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa