• Metsäpaloindeksi kohosi lähelle maksimiarvoa

    Avotulta ei saa tehdä vaarattoman oloisissakaan paikoissa.
    Ei näin! Avotulta ei saa nyt tehdä edes rakennetuille nuotiopaikoille.
    Ei näin! Avotulta ei saa nyt tehdä edes rakennetuille nuotiopaikoille. Kuva: Pekka Virtamo
    Metsä
    30.5.201814:51
    STT

    Monessa osassa Suomea metsäpalovaroitusta on tehostettu tiukentamalla avotulentekokieltoa.

    Suurpalon syttymisen riski on suuri, joten avotulen teosta tulee pidättäytyä myös vaarattoman oloisissa paikoissa. Myöskään esimerkiksi kulottamiseen ei pidä ryhtyä.

    Maastopalojen syttymisherkkyyttä kuvaavat indeksit ovat historiallisen korkealla muun muassa Lapissa. Ilmatieteen laitoksen tuottama metsäpaloindeksi on kohonnut lähelle maksimiarvoa 6,0.

    Esimerkiksi Uudellamaalla oli ollut toukokuussa keskiviikkoon mennessä 188 maastopaloa. Niistä 78 on aiheutunut huolimattomasta tulenkäsittelystä ja jopa 40 on arvioitu tahallaan sytytetyiksi.

    Artikkelin aiheet
    metsäpaloindeksi
    maastopalo
    avotuli
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle