• Kirjolohta tuotettiin viime vuonna miljoona kiloa edellisvuotta enemmän – ruokakalan tuotanto kasvoi sekä merellä että sisämaassa

    Vaikka tuotantomäärä kasvoi, jäi tuotannon arvo kolme miljoonaa euroa pienemmäksi kirjolohen laskeneen tuottajahinnan takia.
    Kirjolohta kasvatettiin viime vuonna myyntiin yli 14 miljoonaa kiloa. Määrä oli noin miljoona kiloa edellisvuotta enemmän.
    Kirjolohta kasvatettiin viime vuonna myyntiin yli 14 miljoonaa kiloa. Määrä oli noin miljoona kiloa edellisvuotta enemmän. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä
    30.6.202016:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Kalankasvattajat tuottivat viime vuonna myyntiin 15,3 miljoonaa kiloa ruokakalaa, mikä on noin miljoona kiloa edellisvuotta enemmän, selviää Luonnonvarakeskus Luken tuottamasta vesiviljelytilastosta.

    Määrää kasvatti kirjolohen osuus, 14,2 miljoonaa kiloa, joka oli myös noin miljoona kiloa enemmän kuin vuonna 2018.

    Kirjolohen lisäksi kalankasvatuslaitoksissa kasvatettiin ruokakalaksi siikaa noin 0,8 miljoonaa kiloa sekä muita kaloja noin 0,3 miljoonaa kiloa.

    Tilaston kalamäärät ovat perkaamatonta kalaa, ja ne perustuvat kalankasvattajilta saatuihin tietoihin.

    Suurin osa ruokakalasta tuotettiin vesiviljelytilaston mukaan merellä verkkoaltaissa. Vajaa viidennes kasvatettiin Manner-Suomessa.

    Noin puolet kotimaisesta ruokakalasta tuotettiin Ahvenanmaalla. Merialueen ruokakalatuotannosta Ahvenanmaan osuus oli lähes 60 prosenttia.

    Tuotannon määrä kasvoi sekä merellä että sisämaassa. Merellä kasvu oli noin viisi prosenttia ja sisävesillä noin 15 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

    Myyntiin tuotetun kasvatetun kalan arvo oli viime vuonna noin 70 miljoonaa euroa.

    Vaikka kalaa kasvatettiin myyntiin edellisvuotta enemmän, jäi tuotannon arvo kolme miljoonaa euroa pienemmäksi.

    Syynä on kirjolohen edellisvuodesta laskenut tuottajahinta. Siihen vaikuttaa lohen maailmanmarkkinahinta, joka oli laskenut muutaman vuoden takaisesta korkeasta hinnasta.

    Viimevuotinen kalantuotannon kasvu johtuu Luken mukaan osittain tuotannon kasvusta muutamissa kiertovettä käyttävissä laitoksissa.

    Kiertovettä käyttävissä kalankasvatuslaitoksissa tuotettiin viime vuonna runsas miljoona kiloa ruokakalaa, pääosin kirjolohta.

    Suomalaiset kalankasvattajat ovat toivoneet kotimaisesta kirjolohesta kilpailijaa norjalaiselle lohelle.

    Luken mukaan kalojen kiertovesikasvatusta pidetään hyvänä tapana lisätä kotimaista ruokakalantuotantoa, koska kiertovesilaitoksen ympäristövaikutukset ovat pienemmät kuin perinteisessä kalankasvatuksessa.

    Ruokakalojen lisäksi Suomessa kasvatetaan kalanpoikasia istutettaviksi vesistöihin sekä jatkokasvatettaviksi ruokakalalaitoksissa.

    Istutuksiin ja jatkokasvatukseen tuotettiin noin 50 miljoonaa yksilöä.

    Eniten istutettaviksi kasvatetaan siianpoikasia, viime vuonna noin 17 miljoonaa kappaletta. Toiseksi eniten, viime vuonna noin kuusi miljoonaa kappaletta, kasvatetaan kuhanpoikasia. Lohenpoikasia tuotettiin istutuksiin vajaa kaksi miljoonaa kappaletta ja taimenen poikasia saman verran.

    Lue myös:

    Kasvatetun kalan omavaraisuusaste on laskenut Suomessa alle 15 prosenttiin – Elinkeino on täysin riippuvainen Ruotsista ja Norjasta

    Moni luulee, että kaikesta meillä myytävästä kasvatetusta kalasta kotimaista on vähintään 60 prosenttia – totuus on kuitenkin paljon karumpi

    Kirjolohi haastaa pian norjalaisen lohen — Heinolaan rakennetaan jättimäinen kiertovesilaitos

    Artikkelin aiheet
    Kirjolohi
    ruokakalan tuotanto
    Luonnonvarakeskus (Luke)
    Ahvenanmaa
    vesiviljely
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle