• Puukerrostalot tekevät hiljaista läpimurtoa

    Korkeammalle, laajemmalle, näyttävämmin – puurakennuksia rakennetaan Suomeen kiihtyvällä tahdilla.
    Kuva: Elli Paananen
    Metsä
    7.3.201921:00
    Aura Pilkama

    Kerrostalojen rakentaminen puusta on kasvussa Suomessa. Tähän mennessä puisia asuinkerrostaloja on rakennettu Suomeen 67 kappaletta, yhteensä 1 795 asuntoa. Lähi­vuosina on valmistumassa ainakin 1 230 asuntoa lisää.

    Lisäksi uusia asuinpuukerrostaloja on vireillä noin yhdeksäntuhannen asunnon verran eri puolille Suomea.

    Rakentamista on siivittänyt tietoisuus hyvistä ominaisuuksista: puu on ekologinen ja kotimainen materiaali. Lisäksi rakennusten sisäilmaongelmat ja käsitys puun hyvistä vaikutuksista sisäilmaan ovat kiihdyttäneet erityisesti puukoulujen ja -päiväkotien rakentamista.

    Puukerrostalojen rakentamisessa yleistyvät etenkin massiivipuuratkaisut, ristiinliimatut massiivipuulevyt eli clt-tekniikka sekä viiluista liimatut massiivipuulevyt eli lvl-tekniikka.

    Kasvaessaan yksi kuutiometri puuta sitoo itseensä tonnin ilman hiilidioksidia ja samalla fotosynteesissä vapautuu 700 kiloa happea ilmakehään. Puun kuivapainosta puolet on hiiltä. Metsät ovat kasvaessaan hiilinieluja ja puutuotteet hiilivarastoja.

    Artikkelin aiheet
    puukerrostalot
    puurakentaminen
    ekologinen rakentaminen
    CLT-tekniikka
    LVL-tekniikka
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle