Kaicell Fibers Oy sai Kainuun Paltamoon suunnitellulle sellu- ja biotuotetehtaalle lainvoimaisen ympäristö- ja vesitalousluvan, yhtiö kertoo tiedotteessa.
”Saatu päätös tarkoittaa yhtiön toiminnassa painopisteen siirtymisen lupaprosessin hallinnasta tehtaan toteuttamiseen liittyviin toimenpiteisiin. Lähes seitsemän vuotta kestänyt ympäristövaikutusten arviointi- ja ympäristölupaprosessi ovat edellyttäneet hankkeeseen sitoutuneilta pitkäjänteisyyttä”, sanoo Kaicell Fibersin toimitusjohtaja Hannu Heikkinen tiedotteessa.
Heikkisen mukaan tehtaan sijainti Paltamossa tulee olemaan optimaalinen, sillä alueella on hyvät liikenneyhteydet ja hankkeesta koituvat infrakustannukset ovat maltillisia.
”Paltamon keskeinen sijainti Kainuussa mahdollistaa tehtaan aluetalousvaikutusten leviämisen laajalle ympäri Kainuuta. Raaka-ainevarojen keskelle sijoittuva tehdas lyhentää merkittävästi hankinta-alueelta saatavan puuraaka-aineen kuljetusmatkoja vähentäen samalla liikennesuoritetta ja ilmaston kuormitusta”, Heikkinen sanoo.
Yhtiön hallituksen puheenjohtajan Eero Suutarin mukaan oli järkevää edistää hanketta jonkin aikaa säästöliekillä.
”Nyt kun lähes kolmen vuoden aikana ollaan keskitetty välttämättömiin asioihin, yhtiön kassatilanne on vahva ja voimme käynnistää seuraava vaihe nopeasti. Se onkin tarpeen, koska hankkeen etenemistä on seurattu moneltakin kansainväliseltä taholta, ja nyt voimme uskottavalla tavalla aktivoitua teollisten toimijoiden ja rahoittajien suuntaan”, Suutari sanoo.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
