

Isokokoinen amerikankettukoira eli ”jenkki” loikkii yli saapasvarren ulottuvassa lumihangessa napapiirin tuntumassa Rovaniemellä. Koiran edessä hipsuttelee punakettu, joka pysähtelee tarkkailemaan takanaan tarpovan kyydittäjänsä edesottamuksia tuon tuostakin.
”Näillä lumilla ajo on hidasta, ja passissa on oltava hiljaa. Vähällä lumella kettu tulee passiin niin kovalla vauhdilla, ettei se jouda kovin tarkasti kuuntelemaan”, rovaniemeläiset ketunmetsästäjät Timo Väyrynen ja Juha-Petteri Juotasniemi kuiskuttelevat.
Puolen tunnin ajon jälkeen haulikko jyrähtää, ja hetken perästä kuuluu vielä toinenkin laukaus. Pian metsätien mutkan takaa näkyviin ilmestyy parivaljakko, joka retuuttaa käsissään komeita punaturkkeja.
”Kiima-aikana samasta ajosta voi saada kaksikin kettua”, miehet hykertelevät.
Parivaljakko on ajattanut kettuja yhteistuumin jo kymmenkunta vuotta, ja tänä aikana saaliiksi on jäänyt yli 200 kettua. Ajokoiria on käytössä kaksin kappalein.
”Jos käytössä olisi vain yksi ajuri, pyyntimahdollisuudet huononevat, mikäli koira sairastuisi.”
Suojasäällä karvansa kastellut kettu livahtaa ajokoiran edestä louheen tai luolaan, mutta sen pyyntiä voidaan jatkaa luolakoiran avulla.
Kettukairan kenneliä pitävä Juotasniemi on hankkinut jenkkiensä kaveriksi luolakoiran, saksanmetsästysterrierin. Ilman luolakoiraa kettusaalis jäisi puolta pienemmäksi.
Miehet toteavat, että ketunmetsästys on nykyään puhtaasti riistanhoitoa, koska punaketun nahalla ei ole rahallista arvoa, vaikka se turkisriistaa onkin.
Väyrynen ja Juotasniemi innostuivat ketun ajokoirapyyntiin, kun satelliittipaikannukseen perustuvat koiratutkat kehittyivät.
”Saalisvarmuus paranee, kun kettua seuraavan koiran liikkuminen näkyy älypuhelimen ruudulta. Silloin on helpompi valita kunnollinen passipaikka”, Väyrynen sanoo.
Miehet metsästävät mieluiten kahdestaan ja he toteavat, että suurempi porukka olisi turhan äänekäs, mikä heikentäisi metsästyksen lopputulosta. Kun passittajia ei ole tämän enempää, on oikean passipaikan valinta sitäkin tärkeämpää.
Talvella tapahtuvan kettujahdin edistämiseksi miehet ovat investoineet nelivetoisiin jahtiautoihin, joita puolen metrin lumipatjakaan ei pidättele.
”Ilman nelivetoa pyynnin joutuisi lopettamaan parhaassa vaiheessa eli marraskuun lopulla.”
Kettupatruunat ladataan itse. Hauleina käytetään 2,8–3,0 millimetrin volframihauleja, joilla patruunat ovat tehokkaita vielä 70 metriin, kun tavanomaisten haulien vaikutusalue jää puoleen tästä.
”Raanakkoa ammutaan jopa sataan metriin ja kyllä se kaatuu siltäkin matkalta. 70 metrin päästä ammutut volframihaulit menevät läpi 12 millimetrin havuvanerista”, Juotasniemi selvittää.
Väyrynen ja Juotasniemi toivovat, että haaskanpitosäännökset palautettaisiin entisiin uomiinsa. Viime vuosina kettuhaaskan perustaminen on estynyt, sillä teurastamoiden toisen luokan sivutuotteista koostuvan haaskan on saanut perustaa vasta sen jälkeen, kun kyseisen kunnan karhuluvat on käytetty.
”Jos haaska perustetaan vasta tuossa vaiheessa, siitä ei ole hyötyä. Haaska pitäisi perustaa viimeistään elo–syyskuussa, kun ketunpennut itsenäistyvät.”
Luonnonvaraisten eläinten, kuten kolarihirvien tai poronraatojen käyttö haaskana on sallittua, vaikka karhulupia on käyttämättä.
”Valtion mailla näidenkin hyödyntäminen on estynyt, sillä Metsähallitus sallii haaskan perustamisen vasta, kun karhut on kaadettu eli käytännössä marraskuun alusta lukien”, miehet pahoittelevat.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
