• Ruska saattelee kasveja talveen – punainen väri kertoo stressistä

    Ruska on värikkäin niinä syksyinä, kun sää on päivisin aurinkoinen ja lämmin, mutta öisin on viileää.
    Ruska hehkui upeana 16. syyskuuta Paistunturilla Utsjoella. Taustalla Tenojoki ja Norjan tuntureita.
    Ruska hehkui upeana 16. syyskuuta Paistunturilla Utsjoella. Taustalla Tenojoki ja Norjan tuntureita. Kuva: Marja Seppälä
    Metsä|Luonto
    26.9.202207:00
    Fanny Niittymaa

    Syyskuussa Suomen luonnossa alkaa valmistautuminen talveen ja kylmyyteen. Varma syksyn merkki on ruska; lehtipuiden lehdet vaihtavat väriään vihreästä keltaiseen, oranssiin, punaiseen tai jopa violettiin ennen kuin putoavat maahan.

    Suomen ruskaa tullaan ihastelemaan kaukaa ulkomailta asti, ja Lapin ruskaretkeilystä on tullut muoti-ilmiö. Mutta mistä ruska johtuu? Mikseivät puut pudota lehtiään vihreinä?

    ”Puille syksyn merkki on lyhenevä päivä. Niiden tärkeä tehtävä on yhteyttäminen, jota tapahtuu valon tarpeen ja sopivan lämpötilan vuoksi vain valoisina vuodenaikoina”, kasvifysiologian dosentti ja professori Kurt Fagerstedt Helsingin yliopistosta kertoo.

    Syksyllä päivän lyhentyessä puut lopettavat kasvun ja alkavat hajottaa lehdissä olevaa yhteyttämiseen tarvittavaa klorofylliä eli lehtivihreää ja varastoida siinä olevia tärkeitä ainesosia talvea varten. Samalla puut kasvattavat talvehtimissilmuja.

    ”Lehtivihreässä on puun kasvun ja elämän kannalta tärkeitä ainesosia, kuten typpeä, josta suomalaisilla puilla on usein puutetta. Sen takia puut ottavat putoavien lehtien tärkeät ainesosat talteen ennen talven tuloa.”

    Punalehtinen koivu Nuvvus-Ailigas-tunturin rinteellä Utsjoella.
    Punalehtinen koivu Nuvvus-Ailigas-tunturin rinteellä Utsjoella. Kuva: Marja Seppälä

    Ruskan värit ja värien syvyys vaihtelevat eri kasveilla geneettisten ominaisuuksien mukaan.

    Suomen oloihin hyvin sopeutunut koivu aloittaa talveen valmistautumisen jo heinäkuun lopussa päivien lyhentyessä. Syksyn edetessä koivun lehdet muuttuvat yleensä keltaisiksi, mikä johtuu sen lehdissä olevista karotenoideista.

    Karotenoideja on lehdissä kesälläkin, mutta klorofyllin voimakas vihreä väri peittää sen. Lehtivihreän hajotessa karotenoidit värjäävät lehdet keltaisiksi. Koivulta jostain syystä puuttuu kyky tuottaa punaista väriä, Fagerstedt toteaa.

    Punaisia väriaineita ei ole lehdissä kesällä, vaan ne syntetoidaan syksyllä. Värin kehittymiseen on kaksi teoriaa.

    Yleisen teorian mukaan punainen väri syntyy puun stressin vuoksi; varastoaineiden poistuttua lehdistä kasvi stressaantuu ja syntyy antosyaania eli punaista väriä. Monet antosyaanit ovat myös antioksidantteja.

    Toisen teorian mukaan kasvit osoittavat punaisella värillään tuholaisille, että tänne ei kannata tulla. Pohjois-Amerikassa tutkimuksissa on todettu, että niissä puissa, joissa ruska on punainen tai muuten värikäs, on vähemmän tuhohyönteisiä kuin muun värisissä puissa.

    Reijo Askolin ja Huima-koira ihastelivat Rukatunturin ruskaa Kuusamossa 14. syyskuuta. Ruska oli silloin vasta aluillaan.
    Reijo Askolin ja Huima-koira ihastelivat Rukatunturin ruskaa Kuusamossa 14. syyskuuta. Ruska oli silloin vasta aluillaan. Kuva: Marja Seppälä

    Vaahteran lehdet muuttuvat usein syksyllä kirkkaanpunaisiksi tai oransseiksi. Fagerstedtin mukaan sellaisina vuosina, joina ei ole viileitä öitä ja kirkkaita aurinkoisia päiviä, puut eivät stressaannu ja vaahterankin lehdet jäävät keltaisiksi.

    Suomessa kasvavista luonnonvaraisista puista leppä on poikkeus, koska se pudottaa yleensä lehdet vihreinä.

    ”Lepän juurissa on juurinystyröitä, joiden bakteerien avulla se pystyy sitomaan ilman typpeä ja käyttämään sitä hyväkseen. Tämän vuoksi lepällä ei ole muiden puiden tapaan puutetta typestä, eikä sen tarvitse varastoida typpeä talven varalle”, Fagerstedt kertoo.

    Mustikanvarvut hehkuivat kirkkaanpunaisena Rukan maisemissa. Punainen väri kertoo stressistä ja voi myös karkottaa tuholaisia.
    Mustikanvarvut hehkuivat kirkkaanpunaisena Rukan maisemissa. Punainen väri kertoo stressistä ja voi myös karkottaa tuholaisia. 

    Etelä- ja Keski-Suomessa ruskaa nähdään vain puissa ja pensaissa. Lapissa ruskaa on myös varpukasveissa: ilmiötä kutsutaan maaruskaksi.

    Maaruska vaihtelee muun ruskan tavoin. Sitä ei välttämättä ehdi tulla ollenkaan, mikäli yöpakkaset tulevat aikaisin ja varpukasvit pudottavat lehtensä.

    ”Paras ruska-aika vaihtelee vuosittain, minkä vuoksi sitä on vaikeaa ennustaa. Ruska voi myös jäädä kokonaan väliin, jos syksy on kylmä ja sateinen. Värikkäin ruska on niinä vuosina, kun sää on syksyllä päivisin aurinkoinen ja lämmin ja öisin on viileää.”

    ”Värikkäin ruska on niinä vuosina, kun sää on syksyllä päivisin aurinkoinen ja lämmin ja öisin on viileää.”

    ”Ilmastonmuutos on myöhäistänyt ruskan ajankohtaa. Kasvit kykenevät yhteyttämään syksyllä pidempään, jos lämpöä ja valoa riittää. Ilmastonmuutos ei kuitenkaan vaikuta päivän pituuteen, joka lyhenee syksyllä aina samalla tavalla, joten kasvit alkavat valmistautua talveen joka syksy samaan aikaan”, Fagerstedt toteaa.

    Kylminä pakkasöinä lehtien lehtiruodin tyveen kehittyy nopeasti irtoamissolukko, minkä myötä lehdet irtoavat puusta. Solukko voi kehittyä jopa yhden pakkasyön aikana.

    Lisää aiheesta
    • Ruskan värejä luonnossa Mallan luonnonpuistossa 12. syyskuuta. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

      Komeilevat maaruska ja puuruska täydentävät nyt toisiaan Lapissa – Etelä-Suomelle tuo tasoitusta värikylläinen vaahtera

    • Rovaniemellä ja lähiympäristössä luontomatkailupalveluita tarjoavan Beyond Arcticin yrittäjä Juho Uutela kertoo, että kesäkauden retkien lähtökohtana on valon määrä. Beyond Arctic ja Visit Rovaniemi veivät joukon kansainvälisiä sosiaalisen median vaikuttajia ihastelemaan Lapin kesää ja yötöntä yötä heinäkuun alussa.

      Matkailu | Lapilla on toinenkin revontulien kaltainen ässä hihassaan, ja se oli Lapin matkailuvaltti 1980-luvulle asti

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle