Yksittäisen lajin eteen tehty suojelutyö voi turvata kokonaisen alueen lajiston elinvoimaisuutta − esimerkki löytyy Saaristomereltä

Pähkinäisen saaren ja siihen maankohouman kautta liittyneiden Kenkämaan ja Koissaaren suojelualueilla onnekas ulkoilija voi törmätä harvinaiseen liihottelijaan.

Saarialue on yksi Saaristomeren tärkeimmistä elinympäristöistä pikkuapollolle, kiireellisesti suojeltavalle ja vaarantuneeksi luokitellulle luontodirektiivin liitteen IV perhoslajille.

Perhosbongarin on kuitenkin valittava vierailuaikansa tarkkaan. Uhanalaisen pikkuapollon lentoaika rajautuu toukokuun lopulta kesäkuun lopulle. Heinäkuun alkupäivinä tehdyllä vierailulla perhosesta ei näy enää vilaustakaan.

Lajia esiintyy Lounais-Suomessa saaristossa ja Ahvenanmaalla. Perhoskantaa on myös siirretty Itä-Uudellemaalle, josta populaatiot olivat hävinneet.

Uhkana perhoselle on sen elinympäristöjen supistuminen, niittyjen umpeenkasvu, heinittyminen ja metsittyminen.

Erityisen huono pikkuapollon tilanne on juuri saaristossa, missä esiintymien ja yksilöiden määrä on romahtanut noin kahdessa vuosikymmenessä.

Nimestään huolimatta pikkupollo ei ole mikään ihan pikkuperhonen. Sen siipiväli on noin 5‒6 senttiä. Kuva: Kukka Kyrö

Metsähallitus toteuttaa Pähkinäisessä pikkuapollojen elinympäristöjen parannus- ja laajennustoimia.

EU-rahoitteisessa Rannikko-Life -hankkeessa pyritään hoitamaan lähekkäin sijaitsevia arvokkaita elinympäristöjä, jolloin alueet muodostavat lajistolle eheän verkoston.

Keväällä pikkuapollon toukka on riippuvainen lehtometsissä kasvavasta ravintokasvistaan pystykiurunkannuksesta, ja kesäkuussa perhosvaiheessa niittykukkien medestä.

Elinympäristöjen hoidossa tulee huomioida nämä molemmat luontotyypit.

Pähkinäisellä on pitkä historia laidunnussaarena, jonka laidunlohkolla lammaslaidunnusta on ollut jo pidempään.

Tänä vuonna Pähkinäisessä laiduntavat naudat.

”Arvioimme nautojen sopivan tälle kohteelle lampaita paremmin, koska ne syövät paremmin korkeaksi kasvanutta heinää sekä laiduntavat mielellään myös kosteita rantaniittyjä ja syövät ruovikkoakin”, kertoo luonnonsuojelun asiantuntija Kukka Kyrö Metsähallitukselta.

Laidunnusta täydentäviä niittoja pyritään tekemään vain tarpeen mukaan. Saarella laiduntaneiden eläinten työnjälki on ollut lupaavaa.

”Tehtyjen kasvihavaintojen perusteella jo yhden kesän nautalaidunnus näyttäisi nostaneen kiurunkannuksen määrää alueella. Näin lyhyellä aikavälillä ei kuitenkaan voida tehdä johtopäätöksiä määrän kokonaiskasvusta, ja tilannetta on seurattava useita vuosia”, Kyrö sanoo.

Kesän kyytöt ja lapinlehmät tekevät tärkeää luonnonhoitotyötä, sillä avoimina ja valoisina pysyneet perinnebiotoopit voivat ilman karjanlaidunnusta kasvaa helposti umpeen. Kuva: Carolina Husu

Pähkinäisen ympäristössä työskentelevän Kyrön mukaan alueen luonnonhoito edellyttää aktiivista toimintaa ihmisen suunnalta esimerkiksi laidunnuksen ja puuston harvennuksen suhteen.

Luonnonsuojelualueen täydellinen koskemattomuus ei perinneympäristöjä tarvitsevien lajien kohdalla toimi. Alueita on käsiteltävä varoen, koska ne ovat potentiaalisia munintapaikkoja pikkuapollolle.

Hyvät kiurunkannusalueet jätetään Kyrön mukaan pääsääntöisesti raivaamatta tai niiltä poistetaan vain hieman varjostavaa puustoa.

Perinneympäristöjen kunnostuksen lisäksi Metsähallitus pyrkii vähentämään saaren valkohäntäkauriskantaa, jonka tiheän kannan epäillään vaikuttavan niittyjen mesikasvien ja kiurunkannusten vähyyteen.

Pikkuapollon tarkasti rytmittyvän elinkaaren takia laidunnus tulee Kyrön mukaan suunnitella hyvin. Keväällä ruokailevat pikkuapollotoukat ja lopulta koteloituneet perhosenalut ovat vaarassa tallautua liian varhain laiduntamaan saapuvan karjan jalkoihin.

Hyvin varhain alkanut kevät voi myös herätellä toukat kuoriutumaan munistaan liian aikaisin, ennen kuin kiurunkannukset ovat lähteneet kasvuun.

Luonnonsuojelun asiantuntijan Kukka Kyrön mukaan eri luontotyyppien, käyttömuotojen ja lajien läsnäolo saaressa vaatii yhteensovittamista ja johdonmukaista työtä.  Kuva: Carolina Husu

Pähkinäisen kaltaisen saaren luonnonhoidon suunnitellussa korostuu suunnitelman mosaiikkimaisuus. Eri luontotyyppien, käyttömuotojen ja lajien läsnäolo saaressa vaatii yhteensovittamista ja johdonmukaista työtä.

Kyrö iloitsee mahdollisuudesta olla mukana niin kartoituksessa, suunnitellussa kuin toteutuksessa. ”Oman työn jäljen pääsee näkemään, ja on mielenkiintoista seurata miten tehdyt hoitotoimet ja pitkäjänteinen suunnittelutyö vaikuttavat perinnebiotooppien lajistoon.”