• Puutuhka puskee rämemänniköt kolminkertaiseen kasvuun

    Harvennushakkuun jälkeen kasvamaan jätetty puusto on merkittävästi järeytynyt lannoittamattomaan verrattuna.
    Rämemännikköä Varsinais-Suomessa.
    Rämemännikköä Varsinais-Suomessa. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    3.12.201511:58
    Terhi Pape-Mustonen

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimuksen mukaan fosforia ja kaliumia sisältävät lannoitteet poistavat rämeillä kasvavien mäntyjen ravinnepuutokset. Sen seurauksena puuston kasvu lisääntyy 2–3-kertaiseksi lannoittamattomaan verrattuna.

    Erityisen tehokas ja taloudellisesti kannattava lannoite on puutuhka.

    "Puutuhka sisältää typpeä lukuun ottamatta kaikki puiden tarvitsemat ravinteet ja hivenaineet likimain oikeissa suhteissa puun tarpeita ajatellen. Koska rämemetsissä ei ole yleensä puutetta typestä, sitä ei tarvita suometsissä käytettävissä lannoitteissa", Luken tutkija Mikko Moilanen kertoo.

    Moilasen mukaan tuhkalannoituksen kannattavuuden osalta pitää paikkansa vanha hokema markka metsänlannoitukseen, kolme takaisin eli puutuhkaan sijoitettu euro tulee kolminkertaisena takaisin.

    Silva Fennicassa julkaistun tutkimuksen mukaan rämemänniköiden lannoituksella on useita hyötyjä. Harvennusvaiheessa puuta saadaan 1,5–2,2 -kertaa enemmän kuin lannoittamattomalta alueelta. Myös tukkipuuta saadaan enemmän kuin lannoittamattomalta alueelta.

    Harvennushakkuun jälkeen kasvamaan jätetty puusto on määrältään suurentunut ja merkittävästi järeytynyt lannoittamattomaan verrattuna.

    Lannoitus myös aikaistaa päätehakkuuta. Kun puuston kasvu lisääntyy 2–3 -kertaiseksi, päätehakkuussa saadaan huomattavasti suuremmat puunmyyntitulot kuin lannoittamattomalta alueelta.

    Kaliumista ja fosforista on puutetta arviolta neljäsosassa metsäojitettuja alueita eli 1–2 miljoonalla hehtaarilla. Puiden kasvua rajoittavia ravinnepuutoksia esiintyy etenkin alun perin vähäpuustoisista soista kehittyneillä puolukka- tai mustikkaturvekankailla.

    Lannoituksen vaikutusta puuston ravinnetilaan ja runkopuun tuotokseen tutkittiin Oulun lähistöllä sijaitsevalla fosforin ja kaliumin puutoksesta kärsivällä puolukkaturvekankaalla. Paksuturpeinen sararäme oli ojitettu 1930-luvulla, ja puusto oli lannoitushetkellä kasvatusvaiheen männikköä.

    Lannoitusvaihtoehtoina verrattiin edelleen käytännön lannoitussuosituksiin sisältyviä ravinneyhdistelmiä: fosfori-kalium -lannos, apatiitin ja biotiitin yhdistelmä, puutuhka ja typpilannoite. Lannoituksen vaikutusta seurattiin 26 vuoden ajan.

    Artikkelin aiheet
    puutuhka
    rämemänniköt
    metsälannoitus
    Luonnonvarakeskus
    metsäntutkimus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle