• Sellutehdas paras keino lisätä puuenergiaa

    Sellutehtaan rakentaminen olisi Metsäntutkimuslaitoksen professorin Antti Asikaisen mielestä paras tapa lisätä Suomessa puun energiakäyttöä.
    Kemijärven sellu
    Kemijärven sellu Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    28.11.201318:00
    MT toimitus

    ”Uusi sellutehdas voisi olla kokonaistaloudellisesti edullisin vaihtoehto, koska energiantuotannon lisäksi puusta saataisiin silloin irti paljon muuta arvokasta”, Metsäntutkimuslaitoksen professori Antti Asikainen sanoo.

    Pelkän suoran sähkön ja lämmön tuotannon lisäys kilpailukykyisesti on puulla vaikeaa, koska kivihiili on hyvin halpaa.

    ”Uudentyyppisessä sellutehtaassa olisi mahdollista tehdä erilaisia kuituja, kemikaaleja ja ehkä liikenteen polttoaineita sekä vielä sähköä ja lämpöä”, Asikainen perustelee.

    Sellutehtaan tarpeeseen puuta Suomessa riittää. Sopiva paikka löytyisi Asikaisen mukaan todennäköisesti sieltä, missä sellua on joskus aiemmin keitetty.

    ”Pohjois-Suomessa kuitupuuta on paljon käyttämättä. Pohjoisen pihkaisesta männystä saadaan myös esimerkiksi pyrolyysiöljyä enemmän kuin etelässä.”

    Stora Enso sulki Kemijärven sellutehtaan 2008. Nyt tontille on nousemassa Keitele Groupin saha ja liimapalkkitehdas. Tilaa olisi edelleen sellutehtaan ja biojalostamon yhdistelmälle.

    Artikkelin aiheet
    sellutehdas
    puuenergia
    Antti Asikainen
    Metsäntutkimuslaitos
    biojalostamo
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle