Kannattaako metsänomistajan nyt myydä rankaa kuiduksi vai energiaksi?
Johanna Routa, tutkimuspäällikkö, Luonnonvarakeskus: Energiapuun kysyntä on paikallista. Esimerkiksi metsäteollisuusyhtiöt ovat suuria lähienergian tuottajia ja niillä paikkakunnilla erillinen energiapuumarkkina voi olla suppeampi kuin muualla. Yksittäiselle metsänomistajalle tilanteesta antaa parhaan kuvan kilpailutus.
Ainespuuta ei tulisi ohjata polttoon. Vain ainespuuksi kelpaamaton puu tulisi polttaa ja kuitupuu käyttää jalostukseen.
Kalle Immonen, puupolttoainepäällikkö, Neova Oy: Se riippuu puumarkkinatilanteesta, puuerän sijainnista ja itse korjuukohteesta. Jos ainespuukertymä on pieni, puunkorjuun kustannusten takia on järkevää hoitaa kaikki samaan kasaan. Hoitamaton, paljon lehtipuuta sisältävä nuoren metsä hoitokohde voi olla kannattavinta korjata joko kokonaan energiapuuksi tai yhdistelmäkorjuuna aines- ja energiapuuksi. Hoidettu ensiharvennusmetsä kannattaa korjata ainespuuksi. Valintaa ohjaa myös puumarkkinoiden alueellinen vaihtelu.
Tage Fredriksson, toimialapäällikkö, Bioenergia ry: Ostajan päätettäväksi jää, mihin käyttöön puu menee. Kuitupuukokoisesta puusta maksetaan pääsääntöisesti kuitupuun hinta, jos leimikko kiinnostaa kuitupuun ostajia. Tärkeää on ottaa huomioon se, otetaanko talteen kaikki energiaksi kelpaava pienpuu. Sen lisäarvo on usein ratkaiseva puukaupassa. Koivun korkeampi lämpöarvo ei ole merkityksetön, ja koivun korkea osuus lisää kiinnostusta ostaa leimikko energiapuuksi.
Tuomo Nurminen, metsäpalvelupäällikkö, Biowatti Oy: Riippuu kohteesta. Mikäli kuitupuun kertymä on pieni, kaikki puut kannattaa hakata ja myydä energiapuuna. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kohteet, joissa ensiharvennus tai nuoren metsän hoidon toimenpiteet ovat viivästyneet. Näissä kohteissa energiapuukertymä on usein suuri, jolloin myös korjuun kokonais- arvo on suurempi energiapuuna. Lisäksi lopputulos on siisti, kun alueelta poistetaan myös alle kuitupuun kokoiset rungot.
Kyösti Turkia, bioenergian ja biotalouden asiantuntija, Suomen metsäkeskus: Metsänomistajan näkökulmasta energiapuun korjuu on järkevä vaihtoehto, jos taimikonhoito on jäänyt tekemättä ja puusto kasvaa ylitiheänä. Pieniläpimittainen ensiharvennus, jossa kuitupuun kertymä jää alhaiseksi, on usein kannattavampaa myydä energiapuuksi. Energiaranka otetaan talteen pienempään latvaläpimittaan ja hakkuukertymä on suurempi kuin pelkkää kuitua hakattaessa.
Kuitupuu on kuitenkin arvokkaampaa kuin energiapuu ja kannattaa hakata erikseen aina, kun kuitupuuta kertyy riittävästi.
Eri korjuumenetelmiä voidaan myös soveltaa leimikkokohtaisesti kannattavuuden parantamiseksi. Rankapuun ja kokopuun yhdistävässä hakkuutavassa kuitua ei erotella mutta järeämmät kuiturungot tehdään rankapuuksi. Hakkuutapa sopii kohteille, joissa puulajeja on monia eikä kuitupuuta kerry paljoa, alle 20 kiintomottia hehtaarilla. Osakarsinnan hyötynä on, että uralle jäävät oksat suojaavat juuristoa ja vähentävät biomassan korjuusta aiheutuvia ravinnetappioita.
Mitkä energiapuujakeet tekevät parhaiten kauppansa?
Routa: Halutuinta on karsittu ranka. Siitä saadaan korkealaatuista haketta, joka kestää parhaiten myös varastointia.
Immonen: Nuoren metsän hoitokohteista tuleva energiaranka ja kokopuu sekä kuusivaltaisten uudistushakkuukohteiden hakkuutähde ja latvusmassa.
Fredriksson: Tilastojen perusteella pienpuu ja hakkuutähde.
Turkia: Kaikenlaiselle energiaksi soveltuvalle puulle on nyt hyvä kysyntä pysty- ja hankintakauppoina. Käyttöpaikkojen läheisyys vaikuttaa metsäenergian kysyntään ja siitä maksettavaan hintaan ja vaihtelee eri maakunnissa.
Kannattaako oma työ kuten rankojen korjuu itse?
Routa: Se riippuu oman työn tuottavuudesta ja siitä, liittyykö työhön jotain muutakin syytä, kuten kuntoilua. Myös markkinakanavat vaikuttavat. Tarjouksia kannattaa kysyä. Olennaistahan on se, minkä arvon omalle työlleen laskee.
Immonen: Oma työ kannattaa silloin, kun metsänomistajalla on asiaan riittävä osaaminen, jotta korjuujälki ja työturvallisuus ovat tarvittavalla tasolla. Hankintatyö voi olla keino työllistää itseään ja omaa kalustoaan, mutta myös harrastuneisuus voi puoltaa hankintatyötä. Verotuksellisesti hankintatyön arvo on verovapaata 125 kuutiometrin puumäärään asti.
Fredriksson: Energiapuuta korjataan omatoimisesti enemmän kuin muita puutavaralajeja. Oma työ kannattaa, jos haluaa tehdä fyysistä työtä. Samalla saa hyötyliikuntaa, ja korjuun laatukin on omissa käsissä.
Nurminen: Jos on aikaa ja kalustoa, hakkuun voi suorittaa myös itse. Parhaimmillaan hankintapuu voi olla hyvä lisätulonlähde maanomistajalle. Erästä tulisi kertyä vähintään 50 kuutiota, mikä vastaa noin yhtä rekkalastillista.
Turkia: Omatoiminen energiapuun korjuu on hyvä toimintamalli, kun on omaa kalustoa ja osaamista. Omatoiminen pienpuun korjuu kannattaa kohdentaa Kemera-kelpoiseen nuoren metsän harvennukseen ja hyödyntää 430 euron tuki pienpuun talteenottoon. Metsänomistaja voi vähentää energiapuun korjuukulut metsäverotuksessa, jos hän tilaa korjuutyön suoraan työn toteuttavalta yritykseltä tai palvelun tarjoajalta ja myy energiapuut hankintakauppana tien varressa.
Miten monimuotoisuus otetaan huomioon energiapuun korjuussa?
Immonen: Kelot ja maapuut jätetään korjaamatta. Hakkuukohteille jätetään säästöpuuryhmiä ja harvennushakkuissa myös käsittelemättömiä riistatiheiköitä. Vesistöjen, pienvesien ja muiden arvokkaiden luontokohteiden ympärille jätetään riittävä reunapuusto. Vaihettumisvyöhykkeet käsitellään varovasti. Kantojen nostamista vältetään ja osa hakkuutähteestä jätetään keräämättä.
Fredriksson: Keinot ovat samat kuin muissakin harvennuksissa. Lahopuuta tulee jättää, riista huomioida riistatiheiköillä, vesistöjen ja arvokkaiden luontokohteiden ympärille jätetään suojavyöhykkeet, ja lahopuun puuttuessa metsään tehdään myös tekopökkelöitä.
Nurminen: Ensimmäisiä harvennuksia tehtäessä kannattaa varmistaa, että puuainesta jätetään myös lahopuuksi. Erityisesti energiapuunkorjuussa luontaiset lahopuut tulisi jättää metsään. Metsiä ei kannata käsitellä puistomaisiksi vaan jättää riistatiheiköitä ja sekapuustoa. Ne parantavat luonnon monimuotoisuutta ja metsän terveyttä.
Turkia: Energiapuuta korjaavien tulee tuntea periaatteet lahopuun säästämiseksi ja tuottamiseksi ja luonnon kannalta arvokkaiden mutta taloudellisesti vähäarvoisten puiden ja luontokohteiden turvaamiseksi hakkuissa. Nuoren metsän harvennuksen yhteydessä pyritään sekametsärakenteen säilyttämiseen, säästetään riistatiheiköt sekä lahopuut ja tehdään tarvittaessa tekopökkelöitä. Vesiensuojelu ja arvokkaat elinympäristöt otetaan huomioon kuten muissakin hakkuissa.
Korjataanko kantoja enää lainkaan energiaksi?
Routa: Kantojen käyttö on vähentynyt dramaattisesti vuoden 2013 yli miljoonasta kuutiometristä 0,3 miljoonaan kuutiometriin. Kantojen korjuu on edelleen perusteltua esimerkiksi juurikäävän vaivaamilla leimikoilla.
Nurminen: Metsäkohteen kannonnostoa puhtaasti energiakäyttöön tehdään vähän. Kantoja korjataan pääasiassa kohteista, joissa tapahtuu maankäyttömuodon muutos, esimerkiksi rakennetaan uusia teitä tai alue raivataan pelloksi.
Turkia: Kantoja käytetään energiaksi vuosi vuodelta vähemmän, ja metsäenergian kestävyyskriteerit suosittavat välttämään kantojen korjuuta. Kantojen rooli hiilivarastona on tulevaisuudessa tärkeämpi kuin niiden merkitys energialähteenä.
Mitkä seikat vaikuttavat energiapuun hintakehitykseen?
Immonen: Puumarkkinatilanne, puuenergiajakeiden kysyntä, puunkorjuu- ja kuljetuskustannus sekä etäisyys laitoksista.
Fredriksson: Kysyntä ja tarjonta. Tuontipuu on vakiinnuttanut asemansa markkinoilla, ja teollisuuden hyvän suhdanteen takia sivutuotteita on enemmän tarjolla. Eniten huolestuttaa pienpuun asema, jollei nykyiselle Kemeralle saada jatkoa tilanteessa, missä turpeen käyttöä ajetaan alas. Tässä olisi tilaisuus saada enemmän kotimaista pienpuuta käyttöön ja samalla vähentää metsänhoitorästejä.
Nurminen: Lämpö- ja voimalaitoskäytössä energiapuun käyttö on lisääntymässä uusien laitosten rakentamisen sekä turpeen ja fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämisen myötä.
Turkia: Energiapuun kysynnälle odotetaan tasaista kasvua lähivuosille. Luonnonvarakeskus ennustaa neljän prosentin kasvua metsähakkeen käytölle vuonna 2022. Päästöoikeuden nopea hinnannousu ja turpeesta luopuminen lisäävät maakunnissa energiapuun kysyntää, mikä vaikuttaa myös hintaan.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 11/2021.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
