
Versowood Oy käynnistää koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut. Ne johtuvat kuljetuksia häiritsevistä ja satamat pysäyttäneistä poliittisista lakoista.
”Varaudumme siihen, että lakkojen jatkuessa toiminta muuttuu mahdottomaksi. Tämän lakkojakson tosin vielä kestämme”, sanoo toimitusjohtaja Ville Kopra.
Kopran mukaan yhtiö käynnistää muutosneuvottelut tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla. Sahatavaran ja liimapuun tuotannosta 80−90 prosenttia menee vientiin. Varastojen täytyttyä tuotanto on pakko keskeyttää.

”Tässä on riski, että menetämme kevään hyvän sesongin kauppoja. Toistaiseksi tavara on liikkunut hyvin, mutta voittoa sahatavaralla ei ole pystynyt tekemään viimeiseen vuoteen”, sanoo Kopra.
Mahdolliset lomautukset koskevat kaikkia Versowood Oy:n sekä Versowood Group Oy:n noin 900 toimihenkilöä ja työntekijää.
Konsernilla on lisäksi paljon vuokratyöntekijöitä ja urakoitsijoita tehdaspalveluissa, kunnossapidossa sekä logistiikassa. Myös heihin mahdollisilla tuotannonrajoituksilla tulee olemaan suorat vaikutukset.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
