• Muutosneuvottelut ohi ‒ UPM lopettaa paperintuotannon Kaukaan tehtaalla

    Aikakauslehtipaperikoneen lopettaminen vie työt 220 henkilöltä.
    Tilaajalle
    Kaukaan paperikoneen sulkeminen jättää 220 henkeä työttömäksi.
    Kaukaan paperikoneen sulkeminen jättää 220 henkeä työttömäksi. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäteollisuus
    3.10.202511:37
    Jarmo Palokallio

    UPM lopettaa päällystetyn aikakauslehtipaperin tuotannon Kaukaan tehdasintegraatissa. Yhtiö kertoi aikeistaan heinäkuussa.

    Yhtiön mukaan muutosneuvottelu on nyt saatu päätökseen ja paperikone ajetaan alas. Sen on suunniteltu tapahtuvan vuoden viimeisellä neljänneksellä.

    ”Viimeiset viikot eivät ole olleet kenellekään meistä helppoja. Olemme keskittyneet löytämään ratkaisuja työntekijöille ja näin lieventämään sulkemisen vaikutuksia”, sanoo johtaja Matti J. Laaksonen, Kaukaan ja Kymin paperitehtailta.

    Henkilöstön vähennys on 220.

    Sulkemisen myötä päällystetyn aikakauslehtipaperin tuotantokapasiteetti vähenee 300 000 tonnia vuosittain.

    UPM:n sellun, sahatavaran ja biopolttoaineiden tuotanto sekä tutkimus- ja kehitystoiminta UPM Kaukaan tehdasintegraatissa jatkuvat ennallaan.

    Aikakauslehtipaperin tuotannon UPM keskittää Suomessa pääosin Rauman tehtaalle.

    Suljetun tehtaan turvallisuuden varmistamiseksi nimitetään jälkihoitoryhmä.

    Lisää aiheesta
    • Tervasaaren tehdaskokonaisuus on keskittynyt tarrojen taustapapereihin.

      Metsäteollisuus | UPM nykyaikaistaa Tervasaaren vanhempaa paperikonetta yli kymmenellä miljoonalla eurolla

    • Kirkniemen paperitehdas Lohjalla.

      Metsäteollisuus | Sappi aikoo sulkea paperikoneen Lohjalla – sata työpaikkaa vaarassa

    Artikkelin aiheet
    UPM
    paperintuotanto
    Kaukaan tehdas
    muutosneuvottelut
    työvoiman vähennys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa