
Gullkronan saaren omistaja, liikemies ja BSAG:n perustaja Ilkka Herlin näkee mertensuojelun tarpeen omin silmin.
”Näiltä vesiltäkään ei enää haukia tapaa ja ahvenia vain toisinaan. Särkikalaa kyllä piisaa. Sinilevä on päässyt valloilleen.”
Herlin kokee, että Suomen metsien kasvun lisäys on saavutettu vesistöjen kustannuksella.
”Nykyinen metsienhoito avohakkuineen on rehevöittänyt järviä valtavasti. Vesiin on kulkeutunut kiintoainesta, joten ne ovat tummuneet ja sameutuneet. Kalat ovat kuolleet ja linnut vähentyneet.”
”Ekosysteemien kunnostaminen on paras keino taistella ilmastonmuutosta vastaan.”
Ratkaisuksi Herlin näkee veden sitomisen takaisin metsiin ennallistamalla soita, rakentamalla koisteikkoja ja lisäämällä puulajien kirjoa. Hänen mielestään avohakkuut pitäisi lopettaa ja etenkin turvemailla siirtyä jatkuvaan kasvatukseen.
”Ekosysteemien kunnostaminen on paras keino taistella ilmastonmuutosta vastaan.”
Myös maataloudessa on tehtävää, etteivät pellot valu vesiin.
”Tarvitaan kasvipeitteisyyttä ja sitojakasveja. Maaperän rakennetta on kehitettävä, jotta se sitoisi vettä kuivien kausien varalle. Hiili pysyy pellossa, kun maan ekosysteemi on kunnossa.”
BSAG:n Carbon Action tekee yhteistyötä viljelijöiden kanssa maaperän parantamiseksi. Aktiivisesti mukana on satakunta viljelijää ja sähköisen kurssin on käynyt toista tuhatta.
”Jatkossa suojeluperusteena pitäisi käyttää pinnan alapuolista monimuotosuutta.”
EU edellyttää jäsenmaitaan suojelemaan 30 prosenttia maa- ja vesialueistaan.
Itämeren suojelutyötä tekevän säätiön Baltic Sea Action Groupin (BSAG) strategiajohtaja Pieta Jarva kertoo, että nyt Suomen vesialueista on suojeltu noin 11 prosenttia.
”Useimmiten suojelun perusteena on kuitenkin pinnan yläpuolella saarissa ja rannikolla oleva lajisto. Jatkossa suojeluperusteena pitäisi käyttää pinnan alapuolista monimuotosuutta”, Jarva sanoo nojaten laiturin kaiteeseen Gullkronan saarella.
Ympärille levittäytyy 4 800 hehtaarin laajuinen, yksityisten ihmisten perustama merensuojelualue.
BSAG pyrkii monistamaan Gullkronan suojelumallia muuallekin. Neuvottelut ovat käynnissä seurakunnan omistaman Stora Fagerön ympärillä sijaitsevan, 260 hehtaarin merialueen rauhoittamiseksi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
