• Metsä Board suuunnittelee suurta kartonkitehdasta Kaskisiin Pohjanmaalle – investointipäätös aikaisintaan 2024

    Tehtaan kapasiteetti olisi 800 000 tonnia taivekartonkia vuodessa.
    Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board on Euroopan suurin taivekartongin sekä valkoisten kraftlainereiden valmistaja.
    Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board on Euroopan suurin taivekartongin sekä valkoisten kraftlainereiden valmistaja. Kuva: Saara Lavi
    Metsä|Metsäteollisuus
    15.9.202209:19
    Juha Kaihlanen

    Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board käynnistää esisuunnittelun uuden, vuosikapasiteetiltaan noin 800 000 tonnin taivekartonkitehtaan rakentamisesta Kaskisten tehdasalueelle Pohjanmaalle.

    Esisuunnittelu sisältää teknisen suunnittelun, infrastruktuuri- ja logistiikkaratkaisujen suunnittelun sekä päälaitehankintojen kilpailutuksen.

    Osana esisuunnittelua käynnistetään ympäristövaikutusten arviointi sekä ympäristölupaprosessi. Yhtiö arvioi, että mahdollinen investointipäätös voitaisiin tehdä aikaisintaan vuonna 2024, Metsä Boardin tiedote kertoo.

    Metsä Board on Euroopan suurin taivekartongin sekä valkoisten kraftlainereiden valmistaja.

    ”Toteutuessaan investointi noudattaa Metsä Boardin strategiaa kasvaa kuitupohjaisissa materiaaleissa ja uudistaa teollisia toimintojaan. Tavoitteenamme on maailman resurssitehokkain tehdas, huippuluokan kilpailukyky sekä hiilijalanjäljen vähentämisen mahdollistava tuotekonsepti. Uusiutuvista raaka-aineista valmistettujen ja muovia korvaavien pakkausten kysyntä jatkaa kasvuaan. Haluamme vastata tähän kysyntään entistä vastuullisemmilla ja kiertotaloutta edistävillä pakkausratkaisuilla”, Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Metsä Board on Euroopan suurin taivekartongin sekä valkoisten kraftlainereiden valmistaja. Arkistokuva on yhtiön Simpeleen tehtaalta Rautjärveltä Etelä-Karjalasta.

      Metsäteollisuus | Metsä Board selvittää mahdollisuuksia kasvattaa taivekartonkien tuotantokapasiteettia Suomessa tai Ruotsissa

    Artikkelin aiheet
    Metsä Board
    Kaskinen
    taivekartonki
    teollisuusinvestointi
    kiertotalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa