• Itämeren lohikantojen poikasmäärät jäivät huippuvuosia pienemmiksi

    ”Simojoen vaelluspoikasmäärät ovat useana vuonna olleet pienempiä kuin poikastiheyksien perusteella on arvioitu. Tämä viittaa poikasten alentuneeseen eloonjääntiin joessa”, kertoo akatemiatutkija Jenni Prokkola Lukesta.
    Tornionjoella lohenpoikasten poikastiheydet jäivät tänä kesänä huippuvuosia pienemmiksi.
    Tornionjoella lohenpoikasten poikastiheydet jäivät tänä kesänä huippuvuosia pienemmiksi. 
    Metsä|Erä
    14.11.202217:40
    Hertta-Mari Kaukonen

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) seurannoissa kesällä 2022 havaittiin runsaasti lohenpoikasia Tornion- ja Simojoessa. Tornionjoella poikastiheydet jäivät kuitenkin huippuvuosia pienemmiksi.

    Kymijoen poikastuotannossa on voimakasta vaihtelua, ja tämän vuoden poikasmäärä oli heikoin viiteen vuoteen. Muissa Itämereen laskevissa joissamme lohen lisääntyminen on yhä vähäistä.

    Tornionjoen Suomen puoleisten alueiden sähkökalastuksissa havaittiin keskimäärin 20 kesänvanhaa poikasta aarilla, mikä on hieman vähemmän kuin edellisvuonna. Kymmenen edellisvuoden keskiarvo on 25 poikasta aarilla.

    ”Kesänvanhojen poikasten tiheyden lasku edellisvuodesta on hieman yllättävää, koska poikaset tuottanut kutulohimäärä oli kasvanut aiemmasta vuodesta. Kutevien lohien määrän ja syntyvän poikasmäärän välinen yhteys ei kuitenkaan ole suoraviivainen, koska myös jokiympäristön olosuhteiden vuosittainen vaihtelu aiheuttaa vaihtelua lohen lisääntymistuloksessa”, kertoo erikoistutkija Atso Romakkaniemi Lukesta.

    Vähintään vuoden vanhojen lohenpoikasten keskitiheys Tornionjoessa oli 15 poikasta aaria kohti. Määrä on sama kuin kymmenen edellisvuoden keskiarvo.

    Simojoessa kesänvanhojen poikasten tiheys, 39 poikasta aarilla, oli tänä vuonna korkeampi kuin edellisen kymmenen vuoden keskiarvo, joka on 30 poikasta aarilla.

    Poikastiheys kasvoi hieman vuodesta 2021. Vähintään vuoden vanhojen poikasten määrä, 14 yksilöä aarilla, oli alhaisempi kuin kymmenen vuoden keskiarvo, joka on 19 poikasta aarilla.

    ”Kesänvanhojen poikasten tiheyden lasku edellisvuodesta on hieman yllättävää, koska poikaset tuottanut kutulohimäärä oli kasvanut aiemmasta vuodesta.” Atso Romakkaniemi

    Tornionjoen vaelluspoikasmäärien arvioidaan olevan nykyisin noin 1,5 miljoonaa poikasta vuodessa, kun määrät ovat olleet suurimmillaan 1,7–1,8 miljoonaa poikasta. Simojoesta on vaeltanut merelle viime vuosina 30 000–40 000 poikasta vuodessa.

    ”Simojoen vaelluspoikasmäärät ovat useana vuonna olleet pienempiä kuin poikastiheyksien perusteella on arvioitu. Tämä viittaa poikasten alentuneeseen eloonjääntiin joessa”, kertoo akatemiatutkija Jenni Prokkola Lukesta.

    Maa- ja metsätalousministeriön julkaisema toimenpideohjelma Simojoen lohikannan elvyttämiseksi tuokin esiin, että valuma-alueen kunnostukset voisivat parantaa joen poikastuotantoa muun muassa tasaamalla virtaamien vaihtelua ja vähentämällä veden humuspitoisuutta.

    Kymijoen lohikanta on elpymässä, mutta vaihtelu poikastuotannossa suurta. Kymijoen alimpien patojen alapuolella keskimääräinen poikastiheys, 32 poikasta aarilla, jäi alle kymmenen edellisvuoden keskiarvon.

    Alimpien patojen yläpuolisella jokiosuudella poikasia löytyy monin paikoin, mutta tiheydet ovat huomattavasti pienempiä kuin alaosalla. Näin siksi, että kalateiden kautta kutualueelle pääsee vain pieni määrä lohia.

    Virtaaman voimakkaan säännöstelyn vuoksi huomattava osa lohen kutu- ja poikasalueista jää joinakin syksyinä kuiville ja aiheuttaa ylimääräistä poikaskuolleisuutta.

    ”Simojoen vaelluspoikasmäärät ovat useana vuonna olleet pienempiä kuin poikastiheyksien perusteella on arvioitu. Tämä viittaa poikasten alentuneeseen eloonjääntiin joessa.” Jenni Prokkola

    Kiiminkijokeen on pyritty kotiuttamaan Iijoen viljelyssä oleva lohikanta istutuksilla. Istukkaita on palannut kudulle, mutta sähkökalastusten perusteella luontaisen lisääntymisen onnistuminen on ollut toistaiseksi vaatimatonta.

    Lohi lisääntyy myös Kuivajoessa, mutta poikastiheydet ovat olleet alhaisia. Lisäksi lohi nousee muutamaan muuhun rannikkomme jokeen vähäisessä määrin. Kannat voivat kuitenkin vahvistua pitkäjänteisellä lohikantojen elvyttämisellä ja jokikunnostuksilla.

    Luke seuraa lohen luontaisen lisääntymisen onnistumista jokien koskialueiden sähkökalastuksilla vuosittain elo-lokakuussa, mistä saadaan arviot lohenpoikasten esiintymistiheyksistä. Lisäksi merivaelluksensa aloittavien lohenpoikasten määrät arvioidaan Simo- ja Tornionjoessa rysäpyydyksillä touko-kesäkuussa.

    Juttua muokattu 15.11. klo 13.05. Vaihdettu kirjolohen kuva kuvituskuvaan Tornionjoen Kukkolankoskelta.

    Lisää aiheesta
    • Ämmäkosken koskikunnostuksen ja ympäristövirtaaman on tarkoitus lisätä merkittävästi koskialueen poikastuotannon alueita sekä suojata virtavesilajiston elinympäristöä huippuvirtaamilta.

      Erä | Vaelluskaloille ohitusväylä Varkauden Ämmäkosken padon ohi ‒ ”Kyllä koskella on ensi vuonna useamman kalalajin kutukarkelot”

      Tilaajalle
    • Hallitus on antanut asiasta esityksen, josta voi antaa lausuntoja lokakuun loppuun saakka. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI .

      Erä | Tenolle esitetään lohenkalastuskieltoa myös kaudelle 2023 – ministeriön mukaan kannat eivät ole kohentuneet

    • Kermainen lohikeitto on suomalaisten keittojen herkullinen klassikko ja monen toiveruokalistan kärjessä.

      Ruoka | Jos kaikki perheessä saisivat toivoa, niin ainakin nämä suosikit nousisivat viikon ruokalistalle

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle